Rokin kehitys nyt, kun on ratsastettu elokuusta marraskuulle

Rokki on oppinut laukkaamaan, toimii hienosti peräänannossa jopa käynti-ravisiirtymisissä. Osaa peruuttaa ja alkeet etuosakäännöksestä ja pohkeenväistöstä. Olen tosi ylpeä hänestä, tosin Rokilla on nyt jokin vammainen ja hyvin tammamainen kausi menossa. Paljon kiukuttelua, omia mielipiteitä ja mustasukkaisuutta minusta.

Tänään ostin kavereiden antamalla lahjakortilla lampaankarvaromaani satulan alle, että satulan liian iso koko kompensoituisi. Hieno oli, ja sopiva.

Huomaan, että tämä on aika välineurheilua kyllä, itsellekin on tullut valtava himo Pikeurin uuden malliston kisavaatteisiin :)

Rokkari näyttelyissä - Match show Punkalaitumella 21.8.2011

Mun viisisataa kiloinen pikkuvauva lastautui niin hienosti! Heräsin kuudelta, otin hevoset sisään ja viritin Rokkarin pesukäytävälle. Onneksi sain lämpimällä vedellä suihkutella, hevonen oli mielissään. Linnashampoota kylkeen ja ihana puhtaan tuoksu poniin! Rokkari on tosi malttavainen käytävällä, ihmettelee vain kaikkea mitä teen ja on kiinnostunut, haluaisi kovasti maistaa kaikkea. Hän juo myös suoraan letkusta - se on tällä hetkellä suurinta hupia, no, heti syömisen (KOKO AJAN!) jälkeen! Hevonen kasvavassa iässä...


Näyttelyissä suomenhevosluokassa oli kuusi osallistujaa. Sijoituimme neljänsiksi kakkospalkinnolla. Punkalaitumen Mätsärit olivat sekä minun että hevosen ensimmäiset näyttelyt ja suhteessa siihen hevonen käyttäytyi äärettömän hienosti. Paljon mallikkaammin kuin paljon vanhemmat suomenhevoset. Olin tyytyväinen heppaan, en oikein itseeni. Pinna oli aika kireällä kolmen tunnin yöunien vuoksi, mutta näyttelyissä jäi silti ihan ok fiilis ja hevonen ainakin otti niin rennosti, aivan kuin olisi elämänsä jokainen päivä näyttelyissä.

Olen ihan rakastunut siihen, häneen, heppaani!

Paluumatka sujui yhtä leppoisasti ja polle pääsi samantien laitumella. Nälkä oli tietenkin HIRMUINEN!

Nyt Rokkari saa lomailla ja ottaa rennosti hetken, viettää nuoren hevosen stressitöntä elämää. Sitten hän muuttaakin tänne Turun päähän ja aloittaa tiiviimmän ratsuksi opiskelun, jossa hän on ollut jo oikein hyvä.

Pitkästä aikaa - Hevoskauppoja!

Vihdoin olen saanut hevosen hankittua. Kaupanteossa mikään ei sujunut niin kuin piti tai olisin halunnut. Ensinnäkin päädyin nuoreen, 3-vuotiaaseen täysin kouluttamattomaan suomenhevostammaan. Tällä tammalla on kuitenkin hirmuisen hyvä pää, hän on rauhallinen, kaunis ja fiksusti käyttäytyvä vauvaheppa. Hevosen nuoruus jatkuu aina kuusivuotiaaksi asti ja joillakin se puhkeaa sitten teini-iäksi.

Hevoskauppa oli yhtä solmun selvittämistä, vaikka suoraan - välikäsien kautta - hevosen kasvattajalta ostinkin. Onneksi serkustani, hänen miehestään ja omasta puolisostani oli kaupanteon hetkellä tukea ja turvaa ja he myös tulivat rahanvaihtotilaisuuteen. Kauppakirjaa en ole vielä saanut takaisin. Omistajanvaihdospaperit ovat Hippoksella paraikaa.

Tänään olin toista kertaa hevoseni selässä. Hän oli kovin innoissaan, koska sai jokaisen oikein tehdyn tehtävän palkinnoksi näkkileipää. Rokkari osaa jo pysähtyä, nostaa käynnin ja ravin. Olen oikein ylpeä hänestä. Harjoiteltiin alle 10 minuuttia liinan päässä molempiin suuntiin. Palkinnoksi hän pääsi takaisin laitumelle kaverinsa kanssa.

Huomenna ohjelmassa on Punkalaitumen sisuratsukoiden Matchshow, jonne mennään näyttämään tuomareille Rokkaria. Aika jännää. Serkun mies lähtee kuskiksi ja serkku tulee mukaan myös. Rokkarin ensimmäiset näyttelyt!

Pitkästä aikaa - valmennusta ja uutta kokeilua pukkaa

Nonni, Lionin kanssa oltiin valmennustunnilla, harjoiteltiin laukanvaihtoja ja ihan perustyöskentelyä. Lioni tosi jäykkä.

Reilun viikon päästä menen kokeilemaan hevosta, nuorta pv-tammaa, josta saattaa tulla meikän, jos natsaa.
Edellinen kokeilu oli täysi projekti, joten plaah. Se jäi sinne. Kiva hevonen tosin, mutta ei mulle.

Kaikkea!

No niin,

Lion oli oriasemalla ikuisuuden, siellä hänellä otettiin takakengät pois. Tuli kotiin ja yöllä oli kavio haljennut. Joten nyt hänellä ei voi ratsastaa. Kakka.
Joka tapauksessa menen huomenna katsomaan hevosta, josta saattaa tulla minun omani. On joko rapu tai leijona aurinkomerkiltään, varmaan leijona, leijonannäköinen.

Ja kasvattajana on toiminut pikkuveljeni niminen henkilö. How kreisii is that.
Rakastuin suoraa päätä. Olen hullu - heppahullu. Mies tulee mukaan.
HUUHHHHHHUUUUH.

Lionin kanssa kahdestaan

Menin illalla tallille, harvinaisesti. Usein pyrin menemään aamulla ennen töitä.

Lioni oli tosi rauhallinen ja mukava. Tehtiin paljolti samaa mitä viimeksi valmennustunnillakin. Sain hänet kulkemaan hetken ajan korkeassa ja hyvässä peräänannossa, mutta se vaati aika paljon voimaa. En jaksanut ratsastaa kovinkaan kauaa, olin ihan puhki 40 minsan jälkeen. Hiki virtasi pitkin selkää. Oli kiva nähdä hevosesta, että sen suu rupesi vihdoin toimimaan. Kuolaa tuli :)

Jäi taas hyvät fiilikset ja Lioni oli myös hyväntuulinen. Keskiviikkona sitten taas iltaratsastukselle. Kivaa, olen onnellinen!

Sairaan kiva ja hyvä ja JEES valmennustunti!

Mahtava valmennustunti tänään. Vesisade loppui just sopivasti, ennen kuin meillä alkoi hommat. Niina piti meille tosi pitkän 1,5 h tunnin ja mies oli kuvaamassa. Meikäläisen istunta on parantunut ja Lioni oli tosi hyvä tänään. Edelleen tahmea oikealta, siis kylki on jäykkä, mutta vertyi hienosti loppua kohti. Jäi muutamista siirtymistä ja pohkeenväistöistä niin hyvät fiilarit.

Tehtiin näin:

käynnissä peräänantoa kohti, taivuttelu, vastataivutuksia. Isot pääty-ympyrät, joilla vastataivutuksia ja kevyttä väistättelyä.

Ravissa samaa.

Sitten alettiin tehdä avotaivutuksi ensin käynnissä kentän pitkillä sivuilla, ja sitten kun ne sujuivat siirryttiin raviin.

Sitten tehtiin keskihalkaisijalla käynnissä pohkeenväistöä pitkälle sivulle asti, sama ravissa.

Tehtiin siirtymisiä ravista käyntiin ja isot ympyrät lyhyihin sivuihin. Sitten laukassa siirtymisiä käyntiin ja taas laukkaa. Vain muutamia käyntiaskeleita sai välissä ottaa.

Muutama tosi hieno laukasta käyntiin siirtymä saatiin aikaiseksi - tuli hyvä mieli!

Tunnista jäi tosi hyvä fiilis ja Lioni oli selkeästi myös tosi hyväntuulinen tunnin lopuksi.

Tämän lisäksi ilmoittauduin elämäni ensimmäisiin kouluratsastuskisoihin, helppo C:2 2000 luokkaan. Sinne menen sellaisen piensuokin kanssa, on siis tallin heppa.

Valmennus + ratsastus

Meillä oli torstaina valmennustunti Lionin kanssa, meni tosi hyvin! Hämmentävä muutos edellisestä kerrasta. Lioni on kiimassa, joten se on vähän tavallista kuumempi pakkaus, mutta tunti meni tosi tosi hyvin.

Tänään olin ratsastamassa Lionia, hän oli jotenkin kuumana, tavallista enemmän ja mulla oli tavalliset kumisaappaat jalassa. Niillä ei tosiaankaan saa tuntumaa hevoseen!

Mentiin vain hetki, n. puolisen tuntia, paljon väistöjä ja taivutuksia, oikea puoli kinnaa kiinni. :(

Niina tulee myös huomenna valmentamaan meitä, illalla. Sitä ennen menen päiväksi Hannulan tallilla estekisoihin verkkavalvojaksi. Ihan kivaa, mutta haluaisin kyllä jossain kohtaa levätä. Olen varmaan oikeasti vähän hullu. Tai ainakin vien aina itseni äärirajoille asti, mikä on kyllä typeristä typerintä.

Olen vähän rakastunut Lioniin, sillä lailla hyvällä tavalla.

Tässä tamma kesälaitumella.

Nostalgiaa

Etsiskelen itselleni hevosta, yritys on olla maltillinen, mutta sitä en ole koskaan osannut. Joka tapauksessa haluaisin nyt vähän rauhoittua, ja kerätä vaihtoehtoja, tunnustella ja kuulostella asiaa. Haluan kyllä sellaisen joka paikan höylä hevosen, hyvällä päällä ja sykkeellä.

Yksi elämäni suomenhevosista oli Humu, myöhäisellä iällä ruunattu suhteellisen kookas suomenhevonen, joka luuli itseään edelleen kummisedän 50 -vuotispäivälahjaksi tullessaan oriksi. Humu oli entinen ravihevonen, jonka selässä oli ennen minua joku istunut. Me yhdessä opeteltiin kuitenkin laukkaamaan, ravaamaan ja hyppimään pienten ojien yli. Tavallisista esteistä hän ei tajunnut mitään, juoksi vain läpi.
Kuvassa olen n. 15-16 -vuotias ja minut on kuvattu kummivanhempien takamökin seinää vasten. Nurmikolla ei saanut ratsastaa, mutta välillä kävi vahinko, heh. Kuva on kuvattu tavisvalokuvasta, joka vähän heikentää sen laatua.

Humussa oli se "erikoisuus", että hänen kielensä piti aina sitoa idealsiteellä kiinni alaleukaan. Muuten hän reippaana poikana räpläsi kielensä kuolainten päälle, jolloin ne menettivät tehonsa täysin. Hauska hevonen, mutta TODELLA kova päinen.

Vanhan ponin postaus.

Serkkuplikan entinen, tosin vieläkin omistama, New Forest poni Hasse. Tällä lapsena ratsastettiin, hypättiin, maastoiltiin ja tehtiin kaikkea mitä kakara keksiä voi.


Hasse on muistaakseni vuosimallia -88, että herralla rupeaa jo olemaan ikää. Hienosti hän kuitenkin menee vielä tunneilla - harvakseltaan kuitenkin. Oli siis samalla tunnilla kuin missä olin suomenpienhevostamma Venlan kanssa. Hasse on mahtava, huumorintajuinen, jokseenkin laiskahko ja erittäin sympaattinen kaveri, jolta puuttuu nykyään jo viisi hammasta. Ei se silti ole menoon kauheasti vaikuttanut.


Tässä vähän taidonnäytettä laukasta Venlan kanssa. Olin kyllä tosi jännittynyt siellä, mutta pikkuhiljaa tai NOPEASTI saan istunnan korjattua.

Haaveilua, kun en kipeydeltäni muuta voi.

Mun pitäisi levätä, mutta en saanut äsken unta, ja aivot on taas vaihteeksi vähän ylikierroksilla.

Olen jostain kumman syystä alkanut haaveilla estehyppelystä. Minä, joka aina olen ollut enemmän kouluratsastusihmisiä. Kun lukioikäisenä ratsastin suomenhevosruuna Erkkoa, josta parempaa hevosta saa etsimällä etsiä, niin kaikki oli mahdollista. Sen, anteeksi, Hänen kanssaan pystyi hyppäämään, tekemään yksinään monen tunnin maastolenkkejä, hyppäämään maastoesteitä, baanattamaan raviradalla kiitolaukkaa ja vääntämään kentällä koulua. Sen lisäksi Erkon selässä pystyi seisomaan, kääntymään ja niin edelleen. Joskus kävimme ilman satulaa riimun kanssa maastossa.

Se oli muuten perfekto ja olisin saanut sen ostaa, mutta juuri silloin lukion loppumisen aikoihin tulevaisuus oli liian epävarma hevosen ostoa ajatellen. Siitä tulikin sitten 2003-2009 vuosien mittainen ratsastuspaussi. Kyllähän mä siellä stadissakin koitin ratsastaa, mutta en oikein istunut niihin meininkeihin kiertämään kehää 8 muun kanssa entisen ravihevosen selässä.

Mun pitäisi varmaan miettiä joitakin osatavoitteita, että osaisin paremmin motivoitua tavoittelemaan niitä, tiedostaa oma kehittyminen paremmin. Korjaan: mä haluan miettiä osatavoitteita, ja mikäs se päätavoite olisi? Hmm...

Mä voisin olla niin hullu ja unelmoida siitä kentässä kisaamisesta. Mutta se että riittääkö meikäläisen pää sellaiseen, onkin sitten iiiihaaan toinen juttu.

Kenttäratsastus on kreisiä meininkiä

Eka valmennus uuden hepan kanssa!

Olipa jotenkin vaikeata. Mua ärsyttää ihan hirveästi se, että olen siellä naama hevosen harjassa, about niin vinossa taas vaihteeksi eli aina, istun. -TTU.

Tehtiin ihan perustyöskentelyä. Lioni on vasempaan kierrokseen parempi kuin oikeaan, joten aloitettiin käynnissä vastataivutuksilla, se oli hankalaa. Pohkeet eivät menneet mitenkään helposti läpi, ja uusien nahkasaappaiden kanssa yritin kopsuttaa sieltä pohkeen läpi. Tehtiin ravissa molempiin kierroksiin samaa.

Sitten tehtiin raviympyröitä syvillä taivutuksilla ja laukannostoja. Laukka nousi huomattavasti huonommin oikealle kuin vasemmalle. Valmistelin kyllä ihan päin kuusta. Olin jotenkin omituisen hermostunut, ei ollut sellaista rauhaa tekemisessä, jota tarvitsen, että siitä voi tulla hyvää. Torstaina pääsen kokeilemaan uudestaan. Nyt tuli just se nälkä, jota tarvitsen päästäkseni eteenpäin. Jes! Vihdoin! ja TAAS!

Lopuksi tehtiin kahdeksikkoa ja temponlisäyksiä halkaisijalla, se sujui jotenkin. Ihan viimeiseksi istuin harjoitusraviin, joka oli hirveää, mutta muuttui ihan kivaksi lopulta. Jäi kaksittaiset fiilikset: toisaalta ihan mahtavaa, että Niina pääsi paikalle ja antoi ohjeita. Toisaalta sähelsin paljon, enkä jäänyt tyytyväiseksi itseeni. En tiedä mikä noissa laukannostoissa nykyään on. Jännitän niitä jotenkin aivan liikaa, ehkä johtuen siitä putoamisesta syksyllä. Nostin laukkaa, ja annoin raipan, tamma ei tykännyt ja pukkasi mut selästä pois. Siitä jäi jotenkin jännitystä.

Huomenna äiti tuo teatteriharjoituksiin kouluraipan, niin otan sen torstaina mukaan ja katson tekeekö se hepan moottorille ihmeitä. Että tulisi jotain eloa sinne takapäähän!

Ehkä tämä taas tästä. Kai.

Viides kerta uuden hepan selässä.

Menin tosi kevyesti, meikäläisen vasen lapa, hartia ja rinta on niin kireät. Joudun sydänkuvaukseen perjantaina tämän rintakivun takia. Luulen, että mulla on vaan niin kireät lihakset.

Joka tapauksessa Lioni oli kiva tänään, hörisi taas meikäläiselle moneen otteeseen, ja meni ratsastaessa tosi kauniisti.

Tein halkaisijalla avoja ja pohkeenväistöä käynnissä ja ravissa. Perus käynti-ravi-laukka -siirtymiä. Laukassa hiukan kokoomista, tämä oli kuitenkin sekä mulle että ponille lämppäilykerta, huomenna on nimittäin valmennustunti. Toivottavasti valmentajalta siirtyy mulle taas ideoita ja motivaatiota.
Yritin ottaa Lionista kunnon kuvaa, mutta ihana mäntti seurasi mua koko ajan. Tykkään siitä kovasti ja toivottavasti meillä alkaa kunnolla synkata.

Ensimmäinen kerta satulassa nahkasaappaat jalassa

Kävin puolenpäivän aikoihin tallissa ratsastamassa ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa ponitammaa. Otin mukaan myös nahkasaappaat ja tarkoitus oli pikkuhiljaa totuttautua niihin hevosen selässä, mukana oli siis myös kumiset saappaat. Sitten kun nahkikset olisivat käyneet liian ahdistaviksi, olisin lyönyt kumiset jalkaan, mutta nyt niin ei tarvinnut tehdä. Jei.

Aluksi menin yhden reiän liian pitkillä jalustimilla, mutta sitten löytyi sopiva pituus ja herranen aika mikä muutos hevosessa tapahtui. Nyt pystyn käyttämään pohjetta ylhäältä asti, koska saappaiden taka - eli pohjeosat on kovitetut. Ihan mahtavaa! Tuntuma on aivan uudenlainen!

Hevonen tuli loppuharjoituksesta mahtavaan peräänantoon ja sain omaa istuntaani pystynpään. Fiilis on todella hyvä! Tähän lisättynä se, että yksi hevonen on lähdössä tallista ja tallipaikka vapautuu yhdelle nuorelle naiselle, joka on hommaamassa itselleen elämänsä ensimmäistä omaa hevosta. Seuraava tallipaikka onkin sitten varauksessa mulle! Oletin, että siihen menisi ainakin vuosi, mutta... Kuten tuurini on ennenkin ollut, tuskin tallipaikan vapautumiseen vuotta menee.

Eli nyt katselen hevosilmoituksia vielä enemmän sillä silmällä, vaikka nyt on tosiaan se ihana Leijonatar satulan alla. Oman hevosen osto pelottaa ja jännittää ja toisaalta innostaa ja inspiroi. Omistaminen on kalliimpaa, vastuuta on enemmän. Mutta... Voin ostaa sellaisen hevosen mikä minulle sopii, ja tehdä sillä sitä mitä haluan. TERVE HEVONEN on parasta maailmassa :D

Leijonattaren selässä neljättä kertaa

Eikä kertaakaan tullut pukkilaukkaa. Neito meni kiimastaan ja toisella puolen peltoa huutelevasta orista huolimatta oikein hienosti. Laukkojen jälkeen hän jopa vastasi kehuihini hörinällä. Olen varmaan rakastunut :D Kivaa oli, ja ehkä mennään jotkut pikkukisat veivaamaan kesällä. Tosin Lioni pistetään paksuksi aika piakkoin, mutta se ei kuulemma kisaamista estä.

Nyt omistaja miettii haluaako hän antaa hevosen mulle kokonaan ylläpitoon, ja mitä siitä pyytää, vai onko tyytyväinen nykyiseen järjestelyyn. Semmoisia.

Tänään tein hepan kanssa normaali eteen - alas työskentelyä, vähän avoja käynnissä ja ravissa, siirtymisiä ja pysähdyksiä kaikista askellajeista. Tämä hevonen osaa ne ja on kuulolla - IHANAA!!!

Vähän shaibander kuva, mutta tulipahan jotain otettua. Sain muuten lisätietona, että on hyppelyuransa lopettanut sopivan ratsastajan puuttuessa. Että nyt kouluhevosuraa edistämään!

Nahkasaapas yritys numero 1.

Menin tallille plankatut nahkasaappaat kainalossa ja laitoin ne jalkoihin. Siinä vaiheessa kun olin tuonut hevosen satulan, suitset, suojat ja harjapakin käytävälle, vasemmasta pohkeesta veti suonta siihen malliin, että pakko ne oli pois ottaa.

Tallinomistajanainen selvitti tutultaan, kuinka saappaisiin pitää totutella. Eka päivä 5 minuuttia kävelyä, seuraavana päivänä 15 minuuttia kävelyä. Sitten voi mennä hetkeksi jo hevosen selkään ne jalassa, ja ottaa sitten pois, kun alkaa tuntua liian hirveältä.

Tänään tein ruokaa, tortilloja, nahkasaappaat jalassa. Olin vähän kömpelö ja astuin miehen pikkuvarpaan linttaan. Tuli vähän ruokasotaa! Tortilloista tuli hyviä, tosin cheddarjuustokastike oli liian makeaa ja esanssista, en tykännyt. Santa Marian epäpyhää juustokastiketta. Maltillinen yäk.

Tänään olisi tarkoitus vielä käydä pikkurullistelulenkillä ja venytellä kaikki isot ja pienemmätkin lihakset. Ratsastuksen jälkeen pitäisi aina venytellä, mutta turhan usein se kyllä jää tekemättä.

Varasin tänään tallipaikan tutulta tallilta. Haluan ja aion sen oman hepan ostaa, niin nyt on tallipaikka ainakin jossain kohtaa tulossa. Ehkä vuoden, ehkä puolen vuoden, ehkä kahden vuoden päässä, ei voi tietää.

Ilman satulaa

Olin pääsiäisenä tunnilla Kauvatsalaisella hevostilalla. Ratsastin ihanan pyöreällä suomenpienhevostammalla ilman satulaa! Pelotti ja jännitti. Tammikuisesta käden murtamisesta jäi ilmeisesti vähän kauemmankin kestävät "henkiset vammat". Käsi on kuitenkin ollut kunnossa jo melkein pari kuukautta.

Ilman satulaa oli jännittävä ratsastaa. Heti kun jännityin, tasapaino heilahteli ja rupesi putoaminen pelottamaan. Jos pysyin rentona, kaikki oli ihan o.k. ja hevonen toimi hienosti. Tamma oli oikein yhteistyöhaluinen ja ihana, ihastuin siihen välittömästi. Laukannostoa jännitin hiukkasen, mutta lopulta sekin sujui kivasti, kunhan lopetin sen pohkeilla hevoseen tarrautumisen.

Tästäkin kuvasta näkee, että rotkotan siellä liian etukenossa! Kuitenkin jo paljon parempi istunta kuin puoli vuotta sitten. Kiitos Hurmeen Niina ja yksityistuntien! Mimmulla olisi kiva käydä enemmänkin, mutta on vain niin kaukana Turusta, ettei sinne oikein tahdo ratsastuskerran takia säntäillä. Hevonen kuuntelee, kuten kuvan korvien asennosta näkee, hienosti ja on avuilla. Vielä kun ratsastaja selässä pystyisi rentoutumaan.

Istunta onkin se ratsastuksen suurin ja varmaankin vaikein opeteltava asia. Istua hevosen selässä rennosti, mutta jäntevästi ja lihaksillaan hevosta tasapainottaen.

Opettelussa!

Königs Favorit Dressage

Vuoden kestäneen pohdinnan jälkeen ostin vihdoinkin itselleni nahkaiset ratsastussaappaat. Toiset sanovat, että niillä saa sellaisen tuntuman hevosen kylkiin, että ikinä ei enää halua tavallisia saappaita käyttää. Kysyin valmentajaltani vielä mitä hän suosittelisi. Puhui Petrieistä ja Königseistä. Tänään marssin Turkuun Reunokselle ja rupesin sovittelemaan. Mukaan lähti Königs Favorit Dressage (kouluratsastus) saappaat ilman vetoketjua. Ne vedetään sisälenkkeihin laitettavien teräskoukkujen avulla jalkaan ja ne on todella jämptit, eli poissaaminen on se potentiaalinen urheiluhien paikka. Ne ovat tällaiset.

Ostin niille myös kantapäiden alle korotuspalat, kunnes varsi on tarpeeksi laskeutunut, ja varrenpitimet, että pysyvät kunnossa. Teräskoukut piti myös ostaa, että saan saappaat jalkaan.

Edellisten lisäksi ostin kolme paria saapassukkia, joissa on sukkaosa puuvillaa ja varsi ohutta nailonia, jolloin se saappaan jalasta vetämisen pitäisi helpottua.

Sitten tulin hulluksi ja ostin vielä Pikeurin viime kauden Softshell -ratsastushousut. Niillä on taatusti kivampi ratsastaa kuin topparatsareilla, vaikka nekin ovat ihan hyvät. Järkytyin vähän kokoa - jouduin / otin koon 42! My god! Mun vanhat Pikeurit on 38 kokoiset ja muut housut yleensä 27 tuumaiset.

Joka tapauksessa olen nyt oikein tyytyväinen, ja huolimatta laskun lopputuloksesta 570€ (josta jäi lahjakortin jälkeen maksettavaksi 490€) tämä oli hyvin pitkään harkittu ostos. Onneksi palkat tulee pian - noin kolme kappaletta. Königseille povataan usein ainakin 10 vuoden ikää, joten toivon, että nämä ovat käytössä niin hyvät, että menevät seuraavat kymmenen vuotta.

Olen nyt tosi onnellinen, kerrankin uskalsin ostaa laatua itselleni! Se on muuten toiminut myös rillien kohdalla. Ostin Emporio Armanit, ja nämä ovat olleet parhaimmat ja kalleimmat pokat IKINÄ. Näiden takia en halua mennä edes silmäleikkaukseen.

Vika kuukausi WPB -ponitamman kanssa.

Tänään oli valmennustunti.

Olin hyvällä tuulella, vaikka vähän kiireinen tallille mennessäni. Mutta pääsin hyvät alkulämppäkävelyt tekemään, ja ponitamma oli tosi hyvä. Poni on siis iso, n.148 säkäinen, ja oikein hieno. Olen kiintynyt häneen, mutta tänään omistaja ilmoitti, että haluaa itse ratsastaa enemmän ja mun pitää vähän siirtyä syrjään.

Mullahan on se toinen hevonen tyrkyllä, tämä pv-tamma , 14-vuotta. Mikään muu siinä ei epäilytä kuin matkan pituus ja tallin oleminen kotipihassa. Se on vähän ei niin kiva.

Valmennustunnilla tehtiin vastalaukkoja, laukanvaihtoa käynnin kautta, avotaivutuksia ja pientä vastataivutusta. Olin ihan fiilareissa! Meni hyvin ja itse tajusin!

Hii!

Nyt pitäisi sitten kai vaihtaa alla ollut peli ihan toisenlaiseen. Vanhemman tamman kanssa ongelmana on ainakin sen käynti, joka on löysää ja sitten se kokeilee mua kanssa, mikä on boooriiing.
Uusi valkku pitää ehkä etsiä, mikä sekin on bad.
Kai.

Puuskainen Poni

Tänään oli sitten 19 metriä sekunnissa puhaltava tuuli ja todella villi poni alla. Hurjaa meininkiä. Onneksi opettaja/valmentaja oli pitämässä mulle tuntia, niin ei tullut ruumiita.

En kestä.

Tämä blogger poisti mun venäjän pitkän postauksen.

MaZENnuskohtaus

joka on kestänyt jo kaksi viikkoa. Eikä se oikeastaan ole masennuskohtaus, vaan...


olotila, jossa ei tunne mitään, vain harmitusta siitä, ettei tunne mitään, ja suruakin.

Odotan koko ajan apurahapäätöstä, kolme päivää ensi viikolla aikaa odottaa. Keskiviikkona loppuu työt. Tämä on turhauttavaa. Odottaa ilman vaikutusmahdollisuuksia, enkä voi edes lähteä minnekään rinkka selässä ja tukevapohjaiset kengät jalassa, kun pari iltaa viikosta on muille töille varattua aikaa. Mutta jokin retki! Jokin hullutusmatka Espanjaan, sen voisin tehdä.

Ihanaa olisi löytää itsensä. Oma kiihkeä kipinä, punainen palo sisältä. Mutta kun ei vaan oikein löydy. Katson koko ajan kelloa kuin minulla olisi kiire jonnekin. Kaipaan ihastumisen hullua kiihkoa, säpinää ja sähköä. Kaipaan innostumisen poltetta, tunnetta että tänään teen mitä vain, jaksan mitä vain. This is how I feel (ehkä tosin vähän flegmaattisemmin.) Hieno biisi. Joko tänään lähtis? Vähän lapasestakin ehkä...

Yle Puheradion kriittisyystulva työhuoneessa tuottaa huokauksia ja kyynisyyttä. Pitäisikö tehdä kuten Heli Laaksone ja sulkea korvat liialta väkivallalta, ehkä itseä kohtaan? Yksinäisyys kyynisyyden päälle on pahin mahdollinen yhdistelmä, onneksi on musiikkiakin. Aina en halua ajatella ja olla jotakin mieltä. En juuri koskaan.

Olen tämän viikon miettinyt kuka olen. En tiedä yhtään. Enkä edes mitä haluan. Enkä enää edes sitä mistä pidän. Huolestuttavaako? Semisti. Olotilaa on leimannut viikon ajan lattea kiinnostuneisuuden puute ja väsynyt tietoisuus.

Toivon, että tulisi uutta! Uutta ja jännittävää. Kuin pieni siemen maan povessa odottamassa kevään auringonsäteitä, sulaa maata, mehevän mullan kasvattavaa syleilyä.

ZENiläisyydestä en tiedä mitään. En ole edes kovin hyvä meditoimaan. Wikipedian helposta lajitelma nopea ruodinta zenistä. Viimeksi kun YRITIN meditoida, nukahdin. Sitä paitsi olen liian tyhjä meditoidakseni, ei mussa tapahdu mitään, kun meditoin. Vaan tuijotan silmäluomien läpi valopilkkuja ja olen. En koe sitä mitenkään erinomaisen miellyttävänä. Helpompaa on meditoida tekemiseen uppoamisen kautta. FLOW -kokemus, ne ovat olleet nyt harvassa. Mutta joskus se aina tulee, silloin kun saan keskittyä tekemiseen täysillä, ei tarvitse ajatella mitään muuta, ei katsoa kiireen vuoksi kelloa. Vihaan kiirettä. Vihaan aikatauluja, vaikka KUOLEMANLINJAA vastaan onkin helpompi tehdä töitä. Risto Ahti puhui eilen Yle Puheradiossa siitä, kuinka ihmiset antavat itsensä olla laiskoja ja tyhmiä. Niin minäkin. Ihmiset eivät kyseenalaista, ratkaise, keksi, muuta, toimi, tee, havannoi, nauti, paljasta, ole...

Miltä tuntuisi nauttia joka päivä suurimman osan aikaa? Nauttia työstä, keksiä itseä, kartoittaa maailmaansa. Miltä tuntuisi oikeasti kohdata ihminen? Toinen ihminen, joka valittaa mahakivuistaa ja on ehkä v*ttuuntunut työhönsä. Miltä se tuntuisi? "Minä kohtaan sinut. Sinä olet tässä elämäni hetkessä itseni lisäksi maailman tärkein ihminen." Välillä tapaan ihmisiä, jotka antavat minulle arvokkuuden ja tärkeyden tunteen vain kohteliaisuuden kautta. Kohteliaisuus on tärkeää, se antaa ihmiselle ihmisarvon, hän muuttuu toisesta sinäksi, häneksi, jopa minuksi. Muistaisinpa itse tämän. En antaisi oman huonon tuuleni saa erävoittoa minusta, osaisin arvostaa kommunikointia, tätä toista minua, joka peilaa minulle sen mitä minä hänelle olen.

Koen syyllisyyttä siitä, etten saa itseäni näkemään niitä kultaisia kehyksiä. En näe hopeareunuksia pilvissä. Miten voisinkaan? Niistä satoi tänään räntää, jota kutsuin kauniisti paskaksi. Olen huonoa seuraa, enkä nauti nyt mistään. Epäilen tietäväni mistä tämä johtuu!

Lopetin kahvinjuonnin viime viikon perjantaihin, eli 4.3. päivään. Siitä seurasi päivä ilman vieroitusoireita ja kolme päivää uskomattoman kovaa päänsärkyä ja olo oli kuin päässä olisi silmien kohdalla ollut sahajauhoja. Kahvi on aekamoesta myrkkyä. Toi biisi on aina välillä soinut mun päässä, kun närästys on ollut oikein paha. Nyt närästys ei ole ollenkaan niin paha, mutta kyllä sitä vieläkin on. Eilen lääkäri sanoi, että kaikki rasvainen ruoka ja kahvi on jätettävä. Myös isot ruoka-annokset ja kaikki närästävä on karsittava akuuttien oireiden ajaksi pois ruokavaliosta. Sain myös reseptin happosalpaajiin.(?)

Tänään on vähän tullut ylös majoneesipohjainen mömmö, jota oli työpaikan ruokalassa tarjolla. Sitäkään ei siis masu kelpuuta. Joka tapauksessa tänään ollaan lähdössä vähän rimpsalle, kuuntelemaan jatsia ja sitä ennen käyn tanssimassa zumbaa, tykkään siitä. Siinä pysyy meininki yllä, eikä rupea väsyttämään. Silloin en katso kelloa!

a

Välillä ei arkena huomaa miten hyvä yhdessä on olla. - Työyhteisöistä.

Luki tyynyliinassa kaupan ikkunassa pihlajamarjojen reunustamana. Näin välähdyksenä itseni harmaapäisenä kiikuttelemassa keinutuolissa ja taputtamassa siippaani polvelle, jotta " kyä mää sinusta tykkään." Lähetin tekstarina otsikon miehelle, toivottavasti tuottaa lämpimän läikähdyksen sydänalaan.

Kävin eilen zumbassa, vetäjänä oli ihana latinomimmi. Sen jälkeen oli notkealantioinen olo ja svingi nivelissä. Tänään halusin saman hyvän fiiliksen ja reippaan olon, joten menin Motivuksen Fiesta -tunnille. Pääsin ilmaiseksi kokeilemaan uuden kuntokeskuksen avaustarjouksena. Sali oli tietenkin täynnä näitä ilmaisjumppaajia, tila hämärä ja salin matto tarttui lenkkareiden pohjiini. Koko "Jee jippii! Lal lal Juhuu, let´s rock!" -tunnin mua otti etuaivolohkoihin niin, että päässä raikui. Myös polvet ilmoittivat taas olevansa olemassa. Ei ollut meikäläisen juttu tämä fiesta, ei.

Bussimatkalla kotiin näin taas yhden masentavan montun keskustan korttelissa. Korttelista, josta sininen talo purettiin viime viikolla, on nyt kadonnut myös kuolaamani tiilivarastot. Niistä ei varmastikaan ollut kenellekään hyötyä, mutta ne olivat kauniit. Eikö kukaan arvosta kauneutta? (paitsi minä.) Naantalissa ja Uudessakaupungissa on vaalittu puu- ja kivitaloja, ja Turusta systemaattisesti puretaan kaikki kaunis, vanha ja upea. Uusi Motivus sijoittuu vanhaan kiinteistöön, ja jotenkin surin sitäkin. Siellä on tiililattioita peittämässä ne ostopalveluna hankitut RUMAT harmaat muovimatot...Odota, sydämeni juuri särkyi...

... korjaan sen vouhkaamalla. En tajua näitä ostopalveluita ja ulkoistamisia. Turun kaupungilla on ollut vaikeuksia tänä talvena siirtää, kolata, lanata lunta. Turun paikallisliikennehän on yksityistetty ja ostetaan erilaisilta palveluntarjoajilta. Nämä bussiyhtiöt ovat nyt raportoineet, että heidän kalustolleen on aiheutunut mittavia haittoja Turun teiden huonon kunnossapidon takia. Jos Turun kaupungit bussit kulkisivat teillä, olisiko kunnalla enemmän intoa pitää huolta esimerkiksi tiestä Kakskertaan, jolla on tänä talvena tapahtunut kaksi onnettomuutta? ...just wondering... Palveluiden ulkoistamisesta ja ostopalvelusopimuksista on varmaankin jokin hyöty, joka ei ole minulle vielä valjennut. Se hyöty ei ainakaan ole työyhteisöjen mureneminen, kun esimerkiksi aiemmin kouluja siivonneet parivaljakot "myydään" esim. Solille ja tehokkuuden nimissä pariskunta erotetaan ja työaikaa kohteessa lyhennetään.

Olen aikoinani (2005) siivonnut keikkaluontoisia kohteita ja tuuraillut muita siivoojia. Silloin sain ihan erilaisen käsityksen hommasta kuin mitä siitä saa esimerkiksi median välityksellä. Hyvä työkaveri saa tylsästäkin työstä hauskaa. Parhaita muistoja tuolta ajalta ovat vakituisen henkilökunnan hämmentäminen sosiaalisuudella, jostain kumman syystä kaikki olivat tottuneet vaitonaisiin ja näkymättömiin siivoojiin, ja hassuttelut työkavereiden kanssa työn lomassa. Yhdessä Varsinais-Suomen kunnassa ulkoistetut siivoojat otettiin takaisin kunnan palvelukseen työn jäljen kärsittyä ulkoistamisen NIIN SANOTUSTA tehokkuudesta (= työtuntien vähentämisestä).

Toinen ulkoistamisen ikävä puoli laadun huononemisen lisäksi on tilaajan epätietoisuus siitä, kuinka oikeudenmukaisesti työ on tuotettu. Esimerkiksi taidealalla yksi mainitsematta jäävä laitos tuottaa esityksiä, josta esiintyjäryhmä saa tuottona osan lipputuloista. Ymmärtäähän sen, että tämä on tilan tarjoajalle erittäin hyvä tapa järjestää toimintaa, sillä työnantajakustannuksia ei käytännössä ole. Tässä mallissa vain esiintyjät häviävät, mutta ei se mitään, sillä yksikään taiteilija ei halua saada työstään palkkaa. Taiteilija tekee työtä luomisen ilosta ja antaumuksella, hänen pöydällään laihakin lätty näyttää kulinaristiselta makumatkalta Ranskaan. Eikä näytä. Kun työryhmä tekee esityksen, jokainen työryhmän jäsen käyttää x määrän tunteja sen valmistamiseen. Jotta vapaa työryhmä saisi oikeudenmukaisen palkan työstään, lippuhintojen pitäisi lastenesityksissäkin olla n. 50€.

Otetaan case, jossa kaksi ihmistä (2!! Mieti sitä, kuinka usein lavalla on useampi...) valmistavat 45 minuutin esityksen lapsille. Käsikirjoitukseen, harjoitteluun ja lavastukseen kuluu, sanotaan nyt, kolme viikkoa (kenellä vapaalla taiteilijalla on varaa käyttää kolme viikkoa esityksen tekemiseen...) ja oletetaan, että 15 päivää x 8 tuntia päivässä. Lasketaan 120 tuntia molemmille työntekijöille, ja oletetaan, että he tekevät töitä 21 euron (kaikki Teme:n suositukset alittavalla) palkalla. Näin saadaan molempien työntekijöiden summaksi 5040€, kun oletetaan vielä, että he tekevät tätä yrittäjästatuksella ja haluavat saada jotain käteensäkin jäämään, he lisäävät työnantajakulut loppusummaan: 6804€

Oletetaan, että esitys olisi tarkoitettu kiertäväksi ja sille olisi buukattu 5 tilausesitystä, jonka jälkeen esityksen jatkuminen olisi epävarmaa tai jatkuisi avoimissa (ei valmiiksi myydyissä) esityksissä. Ilman esityksistä erikseen maksettavaa palkkaa, jokaista esitystä katsomassa olevat 60 lasta ja aikuista maksaisivat lipusta 22,64€.

Tuntuuko esiintyjän kolmen viikon palkka suurelta? Kun jaat 5040€ kahdella ja siitä vielä n. 17% työntekijän verot, käteen taiteilijalle (kaikkien korvaamattomien materiaalikustannusten) jälkeen jää 2091,6€.

Edellä mainittua palkkaa eivät kovin monet vapaat (nimettömät tai nimelliset) taiteilijat nauti. Laitosteatterinäyttelijän palkka pyörinee siinä kahden ja puolen tonnin paikkeilla. Laskin vapaan taiteilijaryhmän palkat tuntihinnoittelun mukaan, sillä ne työt tuntuvat olevan suurimmalle osalle esiintyvistä taiteilijoista kaikkein tutuimpia. Tuntitöitä ei vain yleensä ole edellä mainittua jaksoa. Kolme viikkoa putkeen on pitkä aika.

Ulkoistetut esiintyjät tekevät töitä minimipalkkaa vähemmällä. En tarkoita tällä nyt kaupunginteattereiden vierailijoita. Ulkoistamisen seurauksista tilaaja ei voi mennä takuuseen. Haluaisinkin tietää mitä pitkän tähtäimen hyötyä ulkoistamisen on? Tietenkin erityistyöt ja niiden tilaukset kannattaa ulkoistaa, jos niiden hallinnoiminen yrityksen sisällä on liian raskasta. Mutta esimerkiksi kaupungilla töissä ollessani olen ihmetellyt tietoliikennelaitteiden ulkoistamista ja PALJOA MUUTAKIN.

Ihmisiä voi vakinaistaakin. Se suostuvatko ihmiset siihen ja saako työnantaja heidät sitoutumaan onkin toinen kysymys. Kun on työntekijänä tottunut siihen, että pitää jatkuvasti tähytä parempia ehtoja, oikeudenmukaisempaa kohtelua, etsiä omaa tietään ja luoda uraa (?), yhden työnantajan palvelukseen jääminen koko työajan mitaksi ei tunnukaan enää niin houkuttelevalta. Tässä tietenkin työnantaja kärsii hiljaisen tiedon siirtymättömyydestä ja sen puutteesta, työyhteisöjen katoamisesta ja sen kautta motivaation ja työssä viihtyvyyden vähenemisestä. Tammikuussa julkaistussa tutkimuksessa kaikkein tyytyväisimpiä työpaikkaansa olivatkin ne, jotka kokivat työpaikan ilmapiirin avoimeksi ja keskustelevaksi. Voiko työpaikka, jossa vaihtuvuus on suurta ja kaikkia rasittaa liian vähäinen työvoima (tai nykyään niin suositut palkkauskiellot), olla avoin ja keskusteleva? Ei voi. Vain sellaisessa työpaikassa jossa ihmisten jaksamisesta, motivoinnista ja yleisestä ilmapiiristä pidetään huolta, voi avoin ilmapiiri sallia myös mätäpaiseiden käsittelyn. Parempi kissa pöydällä kuin kissanpaska tuolilla.

Kyllä. Nykymeno on perseestä! Siksi juonkin lasin punkkua ja nautin itsestäni, pelkästä olemisesta.