Nostalgiaa

Etsiskelen itselleni hevosta, yritys on olla maltillinen, mutta sitä en ole koskaan osannut. Joka tapauksessa haluaisin nyt vähän rauhoittua, ja kerätä vaihtoehtoja, tunnustella ja kuulostella asiaa. Haluan kyllä sellaisen joka paikan höylä hevosen, hyvällä päällä ja sykkeellä.

Yksi elämäni suomenhevosista oli Humu, myöhäisellä iällä ruunattu suhteellisen kookas suomenhevonen, joka luuli itseään edelleen kummisedän 50 -vuotispäivälahjaksi tullessaan oriksi. Humu oli entinen ravihevonen, jonka selässä oli ennen minua joku istunut. Me yhdessä opeteltiin kuitenkin laukkaamaan, ravaamaan ja hyppimään pienten ojien yli. Tavallisista esteistä hän ei tajunnut mitään, juoksi vain läpi.
Kuvassa olen n. 15-16 -vuotias ja minut on kuvattu kummivanhempien takamökin seinää vasten. Nurmikolla ei saanut ratsastaa, mutta välillä kävi vahinko, heh. Kuva on kuvattu tavisvalokuvasta, joka vähän heikentää sen laatua.

Humussa oli se "erikoisuus", että hänen kielensä piti aina sitoa idealsiteellä kiinni alaleukaan. Muuten hän reippaana poikana räpläsi kielensä kuolainten päälle, jolloin ne menettivät tehonsa täysin. Hauska hevonen, mutta TODELLA kova päinen.