Välillä ei arkena huomaa miten hyvä yhdessä on olla. - Työyhteisöistä.

Luki tyynyliinassa kaupan ikkunassa pihlajamarjojen reunustamana. Näin välähdyksenä itseni harmaapäisenä kiikuttelemassa keinutuolissa ja taputtamassa siippaani polvelle, jotta " kyä mää sinusta tykkään." Lähetin tekstarina otsikon miehelle, toivottavasti tuottaa lämpimän läikähdyksen sydänalaan.

Kävin eilen zumbassa, vetäjänä oli ihana latinomimmi. Sen jälkeen oli notkealantioinen olo ja svingi nivelissä. Tänään halusin saman hyvän fiiliksen ja reippaan olon, joten menin Motivuksen Fiesta -tunnille. Pääsin ilmaiseksi kokeilemaan uuden kuntokeskuksen avaustarjouksena. Sali oli tietenkin täynnä näitä ilmaisjumppaajia, tila hämärä ja salin matto tarttui lenkkareiden pohjiini. Koko "Jee jippii! Lal lal Juhuu, let´s rock!" -tunnin mua otti etuaivolohkoihin niin, että päässä raikui. Myös polvet ilmoittivat taas olevansa olemassa. Ei ollut meikäläisen juttu tämä fiesta, ei.

Bussimatkalla kotiin näin taas yhden masentavan montun keskustan korttelissa. Korttelista, josta sininen talo purettiin viime viikolla, on nyt kadonnut myös kuolaamani tiilivarastot. Niistä ei varmastikaan ollut kenellekään hyötyä, mutta ne olivat kauniit. Eikö kukaan arvosta kauneutta? (paitsi minä.) Naantalissa ja Uudessakaupungissa on vaalittu puu- ja kivitaloja, ja Turusta systemaattisesti puretaan kaikki kaunis, vanha ja upea. Uusi Motivus sijoittuu vanhaan kiinteistöön, ja jotenkin surin sitäkin. Siellä on tiililattioita peittämässä ne ostopalveluna hankitut RUMAT harmaat muovimatot...Odota, sydämeni juuri särkyi...

... korjaan sen vouhkaamalla. En tajua näitä ostopalveluita ja ulkoistamisia. Turun kaupungilla on ollut vaikeuksia tänä talvena siirtää, kolata, lanata lunta. Turun paikallisliikennehän on yksityistetty ja ostetaan erilaisilta palveluntarjoajilta. Nämä bussiyhtiöt ovat nyt raportoineet, että heidän kalustolleen on aiheutunut mittavia haittoja Turun teiden huonon kunnossapidon takia. Jos Turun kaupungit bussit kulkisivat teillä, olisiko kunnalla enemmän intoa pitää huolta esimerkiksi tiestä Kakskertaan, jolla on tänä talvena tapahtunut kaksi onnettomuutta? ...just wondering... Palveluiden ulkoistamisesta ja ostopalvelusopimuksista on varmaankin jokin hyöty, joka ei ole minulle vielä valjennut. Se hyöty ei ainakaan ole työyhteisöjen mureneminen, kun esimerkiksi aiemmin kouluja siivonneet parivaljakot "myydään" esim. Solille ja tehokkuuden nimissä pariskunta erotetaan ja työaikaa kohteessa lyhennetään.

Olen aikoinani (2005) siivonnut keikkaluontoisia kohteita ja tuuraillut muita siivoojia. Silloin sain ihan erilaisen käsityksen hommasta kuin mitä siitä saa esimerkiksi median välityksellä. Hyvä työkaveri saa tylsästäkin työstä hauskaa. Parhaita muistoja tuolta ajalta ovat vakituisen henkilökunnan hämmentäminen sosiaalisuudella, jostain kumman syystä kaikki olivat tottuneet vaitonaisiin ja näkymättömiin siivoojiin, ja hassuttelut työkavereiden kanssa työn lomassa. Yhdessä Varsinais-Suomen kunnassa ulkoistetut siivoojat otettiin takaisin kunnan palvelukseen työn jäljen kärsittyä ulkoistamisen NIIN SANOTUSTA tehokkuudesta (= työtuntien vähentämisestä).

Toinen ulkoistamisen ikävä puoli laadun huononemisen lisäksi on tilaajan epätietoisuus siitä, kuinka oikeudenmukaisesti työ on tuotettu. Esimerkiksi taidealalla yksi mainitsematta jäävä laitos tuottaa esityksiä, josta esiintyjäryhmä saa tuottona osan lipputuloista. Ymmärtäähän sen, että tämä on tilan tarjoajalle erittäin hyvä tapa järjestää toimintaa, sillä työnantajakustannuksia ei käytännössä ole. Tässä mallissa vain esiintyjät häviävät, mutta ei se mitään, sillä yksikään taiteilija ei halua saada työstään palkkaa. Taiteilija tekee työtä luomisen ilosta ja antaumuksella, hänen pöydällään laihakin lätty näyttää kulinaristiselta makumatkalta Ranskaan. Eikä näytä. Kun työryhmä tekee esityksen, jokainen työryhmän jäsen käyttää x määrän tunteja sen valmistamiseen. Jotta vapaa työryhmä saisi oikeudenmukaisen palkan työstään, lippuhintojen pitäisi lastenesityksissäkin olla n. 50€.

Otetaan case, jossa kaksi ihmistä (2!! Mieti sitä, kuinka usein lavalla on useampi...) valmistavat 45 minuutin esityksen lapsille. Käsikirjoitukseen, harjoitteluun ja lavastukseen kuluu, sanotaan nyt, kolme viikkoa (kenellä vapaalla taiteilijalla on varaa käyttää kolme viikkoa esityksen tekemiseen...) ja oletetaan, että 15 päivää x 8 tuntia päivässä. Lasketaan 120 tuntia molemmille työntekijöille, ja oletetaan, että he tekevät töitä 21 euron (kaikki Teme:n suositukset alittavalla) palkalla. Näin saadaan molempien työntekijöiden summaksi 5040€, kun oletetaan vielä, että he tekevät tätä yrittäjästatuksella ja haluavat saada jotain käteensäkin jäämään, he lisäävät työnantajakulut loppusummaan: 6804€

Oletetaan, että esitys olisi tarkoitettu kiertäväksi ja sille olisi buukattu 5 tilausesitystä, jonka jälkeen esityksen jatkuminen olisi epävarmaa tai jatkuisi avoimissa (ei valmiiksi myydyissä) esityksissä. Ilman esityksistä erikseen maksettavaa palkkaa, jokaista esitystä katsomassa olevat 60 lasta ja aikuista maksaisivat lipusta 22,64€.

Tuntuuko esiintyjän kolmen viikon palkka suurelta? Kun jaat 5040€ kahdella ja siitä vielä n. 17% työntekijän verot, käteen taiteilijalle (kaikkien korvaamattomien materiaalikustannusten) jälkeen jää 2091,6€.

Edellä mainittua palkkaa eivät kovin monet vapaat (nimettömät tai nimelliset) taiteilijat nauti. Laitosteatterinäyttelijän palkka pyörinee siinä kahden ja puolen tonnin paikkeilla. Laskin vapaan taiteilijaryhmän palkat tuntihinnoittelun mukaan, sillä ne työt tuntuvat olevan suurimmalle osalle esiintyvistä taiteilijoista kaikkein tutuimpia. Tuntitöitä ei vain yleensä ole edellä mainittua jaksoa. Kolme viikkoa putkeen on pitkä aika.

Ulkoistetut esiintyjät tekevät töitä minimipalkkaa vähemmällä. En tarkoita tällä nyt kaupunginteattereiden vierailijoita. Ulkoistamisen seurauksista tilaaja ei voi mennä takuuseen. Haluaisinkin tietää mitä pitkän tähtäimen hyötyä ulkoistamisen on? Tietenkin erityistyöt ja niiden tilaukset kannattaa ulkoistaa, jos niiden hallinnoiminen yrityksen sisällä on liian raskasta. Mutta esimerkiksi kaupungilla töissä ollessani olen ihmetellyt tietoliikennelaitteiden ulkoistamista ja PALJOA MUUTAKIN.

Ihmisiä voi vakinaistaakin. Se suostuvatko ihmiset siihen ja saako työnantaja heidät sitoutumaan onkin toinen kysymys. Kun on työntekijänä tottunut siihen, että pitää jatkuvasti tähytä parempia ehtoja, oikeudenmukaisempaa kohtelua, etsiä omaa tietään ja luoda uraa (?), yhden työnantajan palvelukseen jääminen koko työajan mitaksi ei tunnukaan enää niin houkuttelevalta. Tässä tietenkin työnantaja kärsii hiljaisen tiedon siirtymättömyydestä ja sen puutteesta, työyhteisöjen katoamisesta ja sen kautta motivaation ja työssä viihtyvyyden vähenemisestä. Tammikuussa julkaistussa tutkimuksessa kaikkein tyytyväisimpiä työpaikkaansa olivatkin ne, jotka kokivat työpaikan ilmapiirin avoimeksi ja keskustelevaksi. Voiko työpaikka, jossa vaihtuvuus on suurta ja kaikkia rasittaa liian vähäinen työvoima (tai nykyään niin suositut palkkauskiellot), olla avoin ja keskusteleva? Ei voi. Vain sellaisessa työpaikassa jossa ihmisten jaksamisesta, motivoinnista ja yleisestä ilmapiiristä pidetään huolta, voi avoin ilmapiiri sallia myös mätäpaiseiden käsittelyn. Parempi kissa pöydällä kuin kissanpaska tuolilla.

Kyllä. Nykymeno on perseestä! Siksi juonkin lasin punkkua ja nautin itsestäni, pelkästä olemisesta.