sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vanhan vuoden viimeinen päivä

Tänään tehdään lupauksia, joita rikotaan huomenna. 

Rokki opetti tänään nuorta tyttöä ratsastamaan ja oli todella kauniisti. Lähdin opetustuokion jälkeen Rokin kanssa maastoon, jossa olikin melko jännittävää! Ensinnäkin Rokin mielestä tie oli kuolettavan pelottava, metsä tappava ja kahina murhasi pienen hevosen paikalleen. 

Laukkapätkässä oli muutamia Rokin mielestä hallittuja isompia askeleita, joita itse kutsun pukeiksi. Hevonen on notkeassa kunnossa, niin isosti lentää takaosa ja selkä köyristyy. 

Hyvin selvittiin silti kamalasta metsästä kotiin. 

Uuden vuoden lupauksena lupaan Rokille, että vien hänet maneesiin hyvälle pohjalle liikkumaan! Koko vuosi aikaa toteuttaa 🤓😆

perjantai 29. joulukuuta 2017

Kolmas kerta toden sanoo?



Olen aika paljon miettinyt, pohtinut, kääntänyt ja vääntänyt Rokin kanssa. Että riittääkö hän mulle, onko tarpeeksi laatua, osaanko tarpeeksi, osaako hän tarpeeksi, pysyykö tarpeeksi terveenä ja niin edelleen.

Pikkuhiljaa on tässä tullut omatkin reunaehdot selvemmiksi. Aiemmin ajattelin, että kyllä se kenttäratsastus on kuninkuuslaji ja sitä on pakko päästä kokeilemaan. Nyt omien lasten synnyttyä ja lähes kaikkien raajojen oltua kipsissä ja leikkauspöydällä (tosin kiinni torsossa, ei ne yksinään siellä ole köllineet) on käynyt selväksi, että EN halua mennä kenttää ja esteetkään eivät enää ole niin houkuttelevia, kun olen Leidin kanssa saanut niitä mennä.

Joten lopputulema tästä kaikesta pähkäilystä: se parisuhde ja kavioliitto on mulle sittenkin se kaikkein merkityksellisin. Se miten toisen kanssa opitaan olemaan yhtä ja joskus toistakin.

Tämä syksy me ollaan Rokin kanssa jumpattu. Tosi varovaisesti, lämmitelty ristiselkää ja voimistettu oikeaa takajalkaa, joka on se heikompi. Samalla yritetty venyttää vasenta lapaa ja kylkeä, kun ne lihakset supistuvat mieluummin kuin venyvät.

Tämä jumppa tuntuukin palkitsevan. Aatonaattona kävin lyhyellä noin 10 minsan lenkillä fysioterapeuttisen hevosen "salitreenin" jälkeen, ja teimme käyntiavosta ihanan napakoita laukannostoja, ja laukassa avoa ja sulkua. Ne tuntuivat hevoselle helpoilta ja hän tuntui halukkailta. Se on rasti seinään! Lopetin välittömästi, tulin pois selästä ja kävelimme yhdessä kotiin. Oli kyllä aika makea fiilis!

Otsikkoon "kolmas kerta toden sanoo?" palatakseni mietin sitä, kuinka Rokki tuli mulle ja koulutin hänet. Sitten tuli kohtalokas liukastuminen ja ristiselkä oireili pari vuotta. Hilman synnyttyä mentiin pikavauhdilla kasvattajakisaan, ja silloin oli jo takana kaksi nollasta sataan kertaa. Kasvattajakisan jälkeen yritin kisata, mutta Rokki oireili, eikä ihme! Mentiin ihan nolla lihaksesta ja tiineyslöysyydestä pikanopeudella voimakkaisiin kokoamisiin, mikä on tuollaiselle pitkärunkoiselle ja matalakaulaiselle tammalle rakenteellisesti tosi raskasta. Olisi pitänyt ottaa iisimmin.

Nyt tehtiin Diiva. Rokki sai levätä ja multa poistui oman raskauden ajalta se hevosen pakkoliikuttamisen ajatus. Hyvä niin. Nyt kun aikaa pitää jakaa kahden lapsen ja useamman työn ja eläimen kesken, ei tunnu ainakaan että pääsisin Rokki liialla liikuttamisella pilaamaan. Nyt tavoitteena on "hiljaa hyvää tulee" -tyyppinen ratkaisumalli, jossa me Rokin kanssa yhdessä haetaan sellaista harmonista yhteistyön tapaa, jolla sekä minä että hän pysyttäisiin kunnossa.

Ehkä se kolmas nollasta kuntoon projekti nyt onnistuu! Tai jos ei, niin ainahan niitä ihania varsoja voi tehdä...

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Sinnepäinratsastaja harrastaa hevosjousiammuntaa!

Facebookfeedissäni on vilissyt viimeisen vuoden aikana monia kertoja hevosjousiammuntaa, ja kieltämättä se on nyt minua alkanut kiinnostaa. Olen kaikkien melkein extremelajien kokeilemisen (en hartaan paneutumisen) ystävä ja tokihan sitä jousiammuntaa piti päästä kokeilemaan.

Huutelin facessani, että lainaisiko joku minulle joustaan, mutta kävikin niin hyvin, että sain ihan opettajan lainaan. Tänään sitten päästiin näyttämään Rokille jousta, nuolia ja viiniä.

Lajin pariin ohjaajana toimi Bea, joka on itse harrastanut parisen vuotta kyseistä hevosjousiammuntaa. Olipa muuten hyvä, että joku oli katsomassa minun ja Rokin touhuja päältä. Meillä on molemmilla enemmän intoa kuin malttia ja enemmän touhua kuin taitoa, joten osaaja on hyvä olla kolmiodraamassa mukana.

Rokki oli kuin aina hänen vieressään olisi ammuttu pahvitauluun. Tästä ei nyt tule pidempää kertomusta, kun hevonen ei juurikaan korviaan lotkauttanut jousen pamahduksille, nuolen kahahduksille tai pahvitaulun pläjähdyksille. Porkkanapalkka sen sijaan kiinnosteli ja sitähän hän tietenkin sai.

Bea opetti minulle miten jousesta ja nuolesta pidetään oikeaoppisesti kiinni ja miten hevosen selässä sitten kääntyillään ja ollaan. Tähtäämisen suhteen jäi hiukan toivottavaa, mutta edellisestä jousiammuntakerrasta olikin jo 17 vuotta aikaa. Olipa se kuitenkin hauskaa!

Kummallista tai huojentavaa oli se, että Rokin selästä tähtääminen ja luontevan ampumisasennon löytyminen oli huomattavasti helpompaa kuin jalat maassa ollen.

Tästä jäi kytemään kyllä sellainen liekki, että haluan kokeilemaan vauhdikkaammissa askellajeissa. Tänään mentiin vasta käynnissä. Kivaa oli huomata se, että kaulanarulla ratsastaminen on tehnyt hevosesta sen verran jaloilla ja painoavuilla ohjattavan, ettei minun tarvinnut montaa kertaa ottaa ohjista kiinni, kun kääntelin hevosta taulun ympäri isolla voltilla.

Ampuminen hevosen selässä tapahtuu kevyessä istunnassa. Väärälle puolelle ammuttaessa yläkehoa pitää kääntää voimakkaasti, omassa tapauksessani oikeaan kierrokseen. Tähtääminen siitä asennosta on varsin hankalaa, mutta ensi kerralla sujuu sitten sekin jo paremmin. Ajattelen, että on parempi heti alusta asti tehdä molemmille puolille, kun ollaan molemmat Rokin kanssa niin jumalattoman vinoja ja epäsymmetrisiä.




keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kävin vieraissa

Ihana lomamatka Gran Canarialla! Siellä tutustuin varsin vekkuliin Shiraz -nimiseen sekoitukseen, joka kantoi minut kivikkojen yli ja pehmeille hiekkapohjille laukkaamaan! Kannattaa kokeilla, jo melkein maisemienkin vuoksi! 

Suositut tekstit