torstai 21. huhtikuuta 2011

Königs Favorit Dressage

Vuoden kestäneen pohdinnan jälkeen ostin vihdoinkin itselleni nahkaiset ratsastussaappaat. Toiset sanovat, että niillä saa sellaisen tuntuman hevosen kylkiin, että ikinä ei enää halua tavallisia saappaita käyttää. Kysyin valmentajaltani vielä mitä hän suosittelisi. Puhui Petrieistä ja Königseistä. Tänään marssin Turkuun Reunokselle ja rupesin sovittelemaan. Mukaan lähti Königs Favorit Dressage (kouluratsastus) saappaat ilman vetoketjua. Ne vedetään sisälenkkeihin laitettavien teräskoukkujen avulla jalkaan ja ne on todella jämptit, eli poissaaminen on se potentiaalinen urheiluhien paikka. Ne ovat tällaiset.

Ostin niille myös kantapäiden alle korotuspalat, kunnes varsi on tarpeeksi laskeutunut, ja varrenpitimet, että pysyvät kunnossa. Teräskoukut piti myös ostaa, että saan saappaat jalkaan.

Edellisten lisäksi ostin kolme paria saapassukkia, joissa on sukkaosa puuvillaa ja varsi ohutta nailonia, jolloin se saappaan jalasta vetämisen pitäisi helpottua.

Sitten tulin hulluksi ja ostin vielä Pikeurin viime kauden Softshell -ratsastushousut. Niillä on taatusti kivampi ratsastaa kuin topparatsareilla, vaikka nekin ovat ihan hyvät. Järkytyin vähän kokoa - jouduin / otin koon 42! My god! Mun vanhat Pikeurit on 38 kokoiset ja muut housut yleensä 27 tuumaiset.

Joka tapauksessa olen nyt oikein tyytyväinen, ja huolimatta laskun lopputuloksesta 570€ (josta jäi lahjakortin jälkeen maksettavaksi 490€) tämä oli hyvin pitkään harkittu ostos. Onneksi palkat tulee pian - noin kolme kappaletta. Königseille povataan usein ainakin 10 vuoden ikää, joten toivon, että nämä ovat käytössä niin hyvät, että menevät seuraavat kymmenen vuotta.

Olen nyt tosi onnellinen, kerrankin uskalsin ostaa laatua itselleni! Se on muuten toiminut myös rillien kohdalla. Ostin Emporio Armanit, ja nämä ovat olleet parhaimmat ja kalleimmat pokat IKINÄ. Näiden takia en halua mennä edes silmäleikkaukseen.

2 kommenttia:

  1. Hei! Millaiset noi saappaat on nyt sit ollu? Ite meinasin ostaa Königs Grandgester koulusaappaat, ja mietin vaan että kannattaako. Mistä noita saapaskoukkuja ja kantalapun alle tarkoitettuja paloja saa? Entä kuinka paljon varsi loppujenlopuksi menee kasaan? Kiitos :)

    VastaaPoista
  2. Ohoh, täällä on tämmöinen kommentti kolmen vuoden takaa! Vastaan eniwei, mikäli joku googlettamalla vahingossa tähän osuu. Olen tykännyt Königseistäni tosi paljon ja käyttänyt niitä myös kovasti. Kävi myös kerran niin, että kopsahdin yhdeltä budjonnytammalta alas ja hänpä survaisi kaviolla pohkeeni päältä. Ei mennyt luuta rikki, hokki vaan läpi saappaasta ja pieni tikki pohkeeseen. Varmasti olisi käynyt pahemmin, ellei tätä saapasta olisi ollut. Mulla on edelleen siellä kantapään alla ne jatkopalat, eli varret eivät ole laskeutuneet kuin ehkä vajaan sentin. Suosittelen kyllä näitä saappaita, ja myös niiden hoitamista kunnon tuotteilla.

    VastaaPoista

Suositut tekstit