Puuskainen Poni

Tänään oli sitten 19 metriä sekunnissa puhaltava tuuli ja todella villi poni alla. Hurjaa meininkiä. Onneksi opettaja/valmentaja oli pitämässä mulle tuntia, niin ei tullut ruumiita.

En kestä.

Tämä blogger poisti mun venäjän pitkän postauksen.

MaZENnuskohtaus

joka on kestänyt jo kaksi viikkoa. Eikä se oikeastaan ole masennuskohtaus, vaan...


olotila, jossa ei tunne mitään, vain harmitusta siitä, ettei tunne mitään, ja suruakin.

Odotan koko ajan apurahapäätöstä, kolme päivää ensi viikolla aikaa odottaa. Keskiviikkona loppuu työt. Tämä on turhauttavaa. Odottaa ilman vaikutusmahdollisuuksia, enkä voi edes lähteä minnekään rinkka selässä ja tukevapohjaiset kengät jalassa, kun pari iltaa viikosta on muille töille varattua aikaa. Mutta jokin retki! Jokin hullutusmatka Espanjaan, sen voisin tehdä.

Ihanaa olisi löytää itsensä. Oma kiihkeä kipinä, punainen palo sisältä. Mutta kun ei vaan oikein löydy. Katson koko ajan kelloa kuin minulla olisi kiire jonnekin. Kaipaan ihastumisen hullua kiihkoa, säpinää ja sähköä. Kaipaan innostumisen poltetta, tunnetta että tänään teen mitä vain, jaksan mitä vain. This is how I feel (ehkä tosin vähän flegmaattisemmin.) Hieno biisi. Joko tänään lähtis? Vähän lapasestakin ehkä...

Yle Puheradion kriittisyystulva työhuoneessa tuottaa huokauksia ja kyynisyyttä. Pitäisikö tehdä kuten Heli Laaksone ja sulkea korvat liialta väkivallalta, ehkä itseä kohtaan? Yksinäisyys kyynisyyden päälle on pahin mahdollinen yhdistelmä, onneksi on musiikkiakin. Aina en halua ajatella ja olla jotakin mieltä. En juuri koskaan.

Olen tämän viikon miettinyt kuka olen. En tiedä yhtään. Enkä edes mitä haluan. Enkä enää edes sitä mistä pidän. Huolestuttavaako? Semisti. Olotilaa on leimannut viikon ajan lattea kiinnostuneisuuden puute ja väsynyt tietoisuus.

Toivon, että tulisi uutta! Uutta ja jännittävää. Kuin pieni siemen maan povessa odottamassa kevään auringonsäteitä, sulaa maata, mehevän mullan kasvattavaa syleilyä.

ZENiläisyydestä en tiedä mitään. En ole edes kovin hyvä meditoimaan. Wikipedian helposta lajitelma nopea ruodinta zenistä. Viimeksi kun YRITIN meditoida, nukahdin. Sitä paitsi olen liian tyhjä meditoidakseni, ei mussa tapahdu mitään, kun meditoin. Vaan tuijotan silmäluomien läpi valopilkkuja ja olen. En koe sitä mitenkään erinomaisen miellyttävänä. Helpompaa on meditoida tekemiseen uppoamisen kautta. FLOW -kokemus, ne ovat olleet nyt harvassa. Mutta joskus se aina tulee, silloin kun saan keskittyä tekemiseen täysillä, ei tarvitse ajatella mitään muuta, ei katsoa kiireen vuoksi kelloa. Vihaan kiirettä. Vihaan aikatauluja, vaikka KUOLEMANLINJAA vastaan onkin helpompi tehdä töitä. Risto Ahti puhui eilen Yle Puheradiossa siitä, kuinka ihmiset antavat itsensä olla laiskoja ja tyhmiä. Niin minäkin. Ihmiset eivät kyseenalaista, ratkaise, keksi, muuta, toimi, tee, havannoi, nauti, paljasta, ole...

Miltä tuntuisi nauttia joka päivä suurimman osan aikaa? Nauttia työstä, keksiä itseä, kartoittaa maailmaansa. Miltä tuntuisi oikeasti kohdata ihminen? Toinen ihminen, joka valittaa mahakivuistaa ja on ehkä v*ttuuntunut työhönsä. Miltä se tuntuisi? "Minä kohtaan sinut. Sinä olet tässä elämäni hetkessä itseni lisäksi maailman tärkein ihminen." Välillä tapaan ihmisiä, jotka antavat minulle arvokkuuden ja tärkeyden tunteen vain kohteliaisuuden kautta. Kohteliaisuus on tärkeää, se antaa ihmiselle ihmisarvon, hän muuttuu toisesta sinäksi, häneksi, jopa minuksi. Muistaisinpa itse tämän. En antaisi oman huonon tuuleni saa erävoittoa minusta, osaisin arvostaa kommunikointia, tätä toista minua, joka peilaa minulle sen mitä minä hänelle olen.

Koen syyllisyyttä siitä, etten saa itseäni näkemään niitä kultaisia kehyksiä. En näe hopeareunuksia pilvissä. Miten voisinkaan? Niistä satoi tänään räntää, jota kutsuin kauniisti paskaksi. Olen huonoa seuraa, enkä nauti nyt mistään. Epäilen tietäväni mistä tämä johtuu!

Lopetin kahvinjuonnin viime viikon perjantaihin, eli 4.3. päivään. Siitä seurasi päivä ilman vieroitusoireita ja kolme päivää uskomattoman kovaa päänsärkyä ja olo oli kuin päässä olisi silmien kohdalla ollut sahajauhoja. Kahvi on aekamoesta myrkkyä. Toi biisi on aina välillä soinut mun päässä, kun närästys on ollut oikein paha. Nyt närästys ei ole ollenkaan niin paha, mutta kyllä sitä vieläkin on. Eilen lääkäri sanoi, että kaikki rasvainen ruoka ja kahvi on jätettävä. Myös isot ruoka-annokset ja kaikki närästävä on karsittava akuuttien oireiden ajaksi pois ruokavaliosta. Sain myös reseptin happosalpaajiin.(?)

Tänään on vähän tullut ylös majoneesipohjainen mömmö, jota oli työpaikan ruokalassa tarjolla. Sitäkään ei siis masu kelpuuta. Joka tapauksessa tänään ollaan lähdössä vähän rimpsalle, kuuntelemaan jatsia ja sitä ennen käyn tanssimassa zumbaa, tykkään siitä. Siinä pysyy meininki yllä, eikä rupea väsyttämään. Silloin en katso kelloa!

a