Olipa jotenkin vaikeata. Mua ärsyttää ihan hirveästi se, että olen siellä naama hevosen harjassa, about niin vinossa taas vaihteeksi eli aina, istun. -TTU.
Tehtiin ihan perustyöskentelyä. Lioni on vasempaan kierrokseen parempi kuin oikeaan, joten aloitettiin käynnissä vastataivutuksilla, se oli hankalaa. Pohkeet eivät menneet mitenkään helposti läpi, ja uusien nahkasaappaiden kanssa yritin kopsuttaa sieltä pohkeen läpi. Tehtiin ravissa molempiin kierroksiin samaa.
Sitten tehtiin raviympyröitä syvillä taivutuksilla ja laukannostoja. Laukka nousi huomattavasti huonommin oikealle kuin vasemmalle. Valmistelin kyllä ihan päin kuusta. Olin jotenkin omituisen hermostunut, ei ollut sellaista rauhaa tekemisessä, jota tarvitsen, että siitä voi tulla hyvää. Torstaina pääsen kokeilemaan uudestaan. Nyt tuli just se nälkä, jota tarvitsen päästäkseni eteenpäin. Jes! Vihdoin! ja TAAS!
Lopuksi tehtiin kahdeksikkoa ja temponlisäyksiä halkaisijalla, se sujui jotenkin. Ihan viimeiseksi istuin harjoitusraviin, joka oli hirveää, mutta muuttui ihan kivaksi lopulta. Jäi kaksittaiset fiilikset: toisaalta ihan mahtavaa, että Niina pääsi paikalle ja antoi ohjeita. Toisaalta sähelsin paljon, enkä jäänyt tyytyväiseksi itseeni. En tiedä mikä noissa laukannostoissa nykyään on. Jännitän niitä jotenkin aivan liikaa, ehkä johtuen siitä putoamisesta syksyllä. Nostin laukkaa, ja annoin raipan, tamma ei tykännyt ja pukkasi mut selästä pois. Siitä jäi jotenkin jännitystä.
Huomenna äiti tuo teatteriharjoituksiin kouluraipan, niin otan sen torstaina mukaan ja katson tekeekö se hepan moottorille ihmeitä. Että tulisi jotain eloa sinne takapäähän!
Ehkä tämä taas tästä. Kai.
Hannan hevosblogi - kouluratsastusharrastuksesta kotitalliin *tee-se-itse -hengessä*
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Vuoden kestäneen pohdinnan jälkeen ostin vihdoinkin itselleni nahkaiset ratsastussaappaat. Toiset sanovat, että niillä saa sellaisen tuntuma...
-
Raskaus ja ratsastus sopivat huonosti yhteen. Kaksi sektiota läpi käyneenä en myöskään lämpimästi suosittele näiden kahden yhdistämistä. Ker...
-
Tässä on vierähtänyt nopsasti aika edellisestä blogipostauksesta, ja välissä on kerennyt tapahtumaan melkoisesti. Kiropraktikko Outi Holopai... -
Tänään piti olla maneesitreenin päivä. Lastenhoitajat oli sovittu, työaikataulu antoi myöden ja hevonen oli kunnossa... paitsi ettei ollut... -
Nyt kun pakkanen paukkuu ja hangella olisi mukava viilettää, niin pukeutumiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Tässä omia käyttäjä... -
Tässäpä tulee postaus kentän valoista. Tekisi mieli kirjoittaa tähän, että älkää tehkö ainakaan näin. Ja kirjoitankin niin. Näihin valoi...
Jos minä oisin hevonen,
VastaaPoistajellonaluonteella,
en kuuna päivänä antaisi anteeks sille,
joka minua raipalla käskee.
Enkä taatusti unohtaisi.
Ehkäpä pidän tämän mielessä!
VastaaPoistaLeijonaneito on hiukkasen hidas pohkeelle, mutta toit kyllä hyvän pointin esiin. Vaikkei tämä heppa ole nokkiinsa ottava, enemmänkin sellainen "Tehäänks me? Ai, mitä me tehään? No, tehään sit!"
Piti tänään mennä ponittelemaan, mutta olen niin kipeä, että heppa saa vapaapäivän. Tosin omistaja pisti viestiä, että oli vaikuttanut väsyneeltä, että ehkä tulee hänellekin, siis hepalle, tarpeeseen.
Ai niin muuten kohtalo puuttui peliin, ja huolimatta parista tekstarista äidille, jossa muistuttelin raipan mukaanottamisesta, hän unohti. Että ilman raippaa sitten mennään?
VastaaPoistaSe "me" -henki onkin olennaista hevosen kanssa,
VastaaPoistaluottamuksen ja yhteistyön löytäminen,
eikä se, että ihminen käskee ja hevonen tottelee.
Tietenkin ihminen ohjaa ja käskee mutta hevosen on itse voitava valita haluaako se totella, ei niin että sitä pakotetaan.
Minä sain lapsena selkään. Ruumiillinen kuritus oli tavallista minun lapsuudessani.
Tarkoitus oli saada minut tottelemaan.
Minä koin sen oman tahdon nujertamisena ja pakottamisena toisen tahtoon.
Mitä se sai aikaan?
Entistä lujemman tahdon ja ylireagoimisen vielä nykyäänkin kaikkeen pakottamiseen tai manipulointiin.
Minussa on Leijonaa Kuu,Yläsolmu ja tahto,
Mars Leijona.
Minussa on vaistot ja herkkyys kuin hevosella,
Neptunus-Venus ja Jupiter-Chiron.
Yhdessä leikkimielisessä testissä sisäiseksi eläimekseni tuli hevonen.
Aikoinaan vanha naapurin isäntä jutteli isän kanssa tallissa hevosen pilttuun vieressä. Mies naljaili hevoselle alentuvaan sävyyn.
Hevonen aikansa kuunteli korvat hörössä ja nappasi sitten miehen vilsan päästä ja pureskeli sen tohjoksi eikä sen koommin luottanut mieheen.
Etteikö hevosella olisi tunteet ja muisti?
Isällä on ollut joskus hevonen, jota aikaisempi omistaja oli kaltoin kohdellut. Sen luottamuksen voittamiseksi uudelleen sai tehdä pitkään ja hartaasti töitä.
Isä kasvatti monta hevosta varsasta aikuiseksi ja siinä tietyssä vaiheessa on oltava herkillä ettei vaadi liikaa, etenee varovasti ja johdonmukaisesti.
Joskus tulee mieleen, että isä osasi kasvattaa paljon paremmin hevosia kuin meitä tenavia??
Tiedä sitten tuota,
ehkä hän on osannut kuitenkin jättää sitä väljyyttä kasvaa omaksi itseksi,
vaikka yrittikin suitsia suuhun "vikurahevoselle"..
Mulla on ihan sama kokemus siitä fyysisestä kurittamisesta, se tekee auktoriteetista heti negatiivisen. Haluan katsoa hevosen kanssa kuinka paljon sitä voi motivoida eri harjoituksilla, miten pysyä positiivisessa ja palkita, jotta heppa haluaakin tehdä hommia?
VastaaPoistaEhkä miesten on helpompi olla hevosten kanssa, ne kun on hiljaisia eläimiä, eikä tartte turhaan mitään sanallisesti perustella. Tekee vaan johdonmukaisesti, ja pitää ruodussa oikeudenmukaisesti. Paljon on tietty ravihevosia, jotka äijät ovat hakanneet "ruotuun". Sitten kun ei enää ollakaan miesten maailmassa, näistä ex-ravureista tulee kauhulla hallitsevia ongelmahevosia. Ei hyvä.
Hevosilla on hyvä muisti, ja kyllä ne tietää, kuka on ollut niille hyvä ja kuka paiskonut menemään. Toisaalta sitä raippaa ei kannata liian pahana pitää. Jos pohje ei mene läpi, on parempi kutittaa raipalla, ei lyödä, kuin koko ajan hakata pohjetta läpi.
Voipipa tuo olla niinnii.
VastaaPoistaItse en ole koskaan ratsastanut,
jotta huono mennä siihen sanomaan mitään.