tiistai 1. joulukuuta 2015

Syksyn kuulumiset ja viikko-ohjelma

Kirjoittelen pitkästä aikaa. Syksy on ollut superhektinen, enkä oikeastaan ole ehtinyt rauhoittumaan sen vertaa, että olisin istunut alas ja kirjannut hevosjuttuja. Paljon on kuitenkin ehtinyt tapahtua.

Kasvattajakisan jälkeen olen treenannut Rokin kanssa hannamaisen epäsäännöllistä kurinalaisuutta hyödyntäen. Mulla johtoajatuksena on se, että hevosella pitää olla kivaa ja sen pitää saada hyvää mieltä ja onnistumista joka treenistä, sekä se että mulla on kivaa, mikä ei näin sadesäiden syksyllä olekaan mikään pikkutavoite.


Rokin pääkuva, monen vuoden piirustustauon jälkeen.

Meidän viikot koostuvat seuraavanlaisista heppailukerroista. Kerran viikossa teen yleensä kankitreenin, jossa kokoan vähän vaativammin ylös etuosaa ja otan takaosaa alle. Pidän paljon taukoa, ja annan hevosen venyttää myös pitkäksi kangen kanssa. 

Maastossa käydään ainakin pari kertaa viikossa. Usein menen Rokilla ja otan joko Hilman tai Leidin käsihevoseksi. Joskus menen myös Leidillä ja otan Rokin käteen. Ajan myös Saken kanssa treeniä niin, että Rokki juoksee vierellä. Käsihevosella käytän paineriimua, suuhun en halua mitään laittaa. Hyvin on toiminut tähän asti. Viimeksi maastossa Rokki ja Leidi tuijottivat maahan kaatunutta (uusi asia tutussa paikassa) ja ottivat siitä pikkulähdöt. Ihme kyllä Leidi pysyi kädessä silti, vaikka siinä pyörittiin. Metsä oli myös täynnä valkohäntäkauriita, mutta niistä hevoset eivät pahemmin enää välitä. 

Yleensä tehdään viikossa myös jokin kaveletti- tai puomitreeni, joskus kun sattuu olemaan aikaa, käydään myös Kirsin luona esteharjoituksissa. Rokki on kuitenkin siinä estehommassa hyvin lahjaton, näin suoraan sanoakseni. Yli se menee kaikesta, eikä ota tikkuja, mutta Rokille täytyy tehdä kaikki valmiiksi. Varmaan kaikille täytyy, mutta ne kaikki muut ei välttämättä ole joka esteen jälkeen ristilaukassa... Varsinkin sarjalla se on megahirveetä. En ole mikään esteintoilija, lähinnä se on sellaista kuolemanpelon käsittelyä. 

Meidän maastoretket koostuu aika pitkälti metsässä rämpimisestä, kiipeilystä, hiekkatielaukoista ja kävelystä. 
Yleensä kerran viikossa liinatan Rokin ja tehdään myös maastakäsittelyä. Yleensä avoa tai pohkeenväistöä, tällaisia perushelppoa harjoituksia, joissa hevonen joutuu käyttämään päätään. Rokki väsyy tosi nopeasti uusista jutuista. Silloin mä koitan malttaa ja lopettaa, vaikka yleensä se on just se kohta, kun mä innostun, että jee, nyt se osasi sen. 

Tietenkin tavoitteena on myös käydä meidän valmentajan luona treenissä, mutta aina ei aikataulu tai vointi anna myöden. 

Esimerkkiviikko-ohjelma meidän elämästä:
Ma: maastolenkki käsihevosen kera
TI: kouluratsastusta, läpiratsastus nivelellä.
Ke: hömpsöttelyä ilman satulaa, kentällä
To: vapaa
PE: kankitreeni, uusien asioiden opettelua
La: liinatus ja maastatyöskentelyä, ehkä nopeasti selkään ja edellisen päivän asiat nopeasti läpi
Su: reipas maastolenkki 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit