torstai 15. helmikuuta 2018

Hevoskuurilla

Flunssa täällä talossa taittuikin nyt allekirjoittaneen keuhkoputkentulehdukseksi. Hitsipilli sanon mä.

Kävin apteekissa, ja sain antibiootiksi keuhkojen rohinaan Doksimysiiniä. Sehän sitten vähän nauratti, koska viimeksi olen hakenut samaista antibioottia varsalle. Ajattelinkin, että voisi tehdä ihan hyvää jakaa tuo kesäinen hoitokertomus muulle kansalle opiksi, ja jos ei siksi, niin tarinoinnin vuoksi ainakin.

Diiva pöllähti maailmaan 18.5.2017. Synnytys meni hienosti, Rokki meni maate ilmoitettuaan minulle kopinalla, että nyt on tosi kyseessä. Hiippailin karsinalle ja taskulampun valossa tutkin miten tilanne eteni. Hyvinhän se eteni.

Aloitin seleenin syöttämisen Rokille noin kolme kuukautta ennen laskettua, jotteivät jälkeiset jäisi kiinni kuten Hilmasta. Jälkeiset eivät nyt jääneetkään kiinni, vaan suorastaan ampuivat ulos jopa niin, että varsan napanuora ei ehtinyt normaalista katkeamaan.
Jälkeiset! Nam! 

Ihmettelin aikani sitä jälkeiskasaa ja napanuoraa, joka edelleen oli Diivassa kiinni. Konsultoin puhelimitse yöllä päivystävää eläinlääkäriä ja sitten kera ystäväni Sadun, joka ihanasti tuli mua auttamaan yöllä, päädyimme leikkaamaan napanuoran.

En ollut hoksannut ostaa desinfiointiainetta, mutta löysin metyleenisineä ja koskenkorvaa joilla sitten steriloin sakset. Kaikki, jotka ovat koskaan olleet metyleenisinen kanssa tekemisissä tietävät, että se värjää. No, sitten sakset sinisinä ja kossulta haisevina -> mikä järki oli muuten valella niihin vielä kossua... Oli varmaankin hieman hysteriaa ilmoilla. Menimme karsinaan, jossa Rokki mutusti jo heinää ja joi vettä ja varsa sinkoili sotkeutuen napanuoraansa. Leikkasin napanuoran saksilla poikki, puhdistin napanuoran noin 10cm pään metyliinisinellä ja toivoin parasta.

Sitten ulos karsinasta ja jälkeisiä levittämään. Ne olivat nätit ja kokonaiset ja pystyimme Satun kanssa huokaamaan helpotuksesta, kun Rokin kohtuun ei ollut jäänyt vaivaamaan mitään ylimääräistä.

Ei me kuitenkaan tästäkään synnytyksestä niin helpolla päästy, sillä noin 10 päivän kohdalla huomasin varsan napatyngässä, joka muutoin oli melko mukavasti kasaan kuivunut, ikävää turvotusta.

Hippomedista tuli Jaana paikalle ultraamaan varsaa, joka oli varsin kiittämätön ja reipas potilas, ja antoi meidän maistella takajalkojen potkuvoimaa. Tulehdusarvot olivat hieman koholla ja navan seudulla tulehduspaise, joka eritti märkää ihon sisään. Jaana totesi, että pääsimme hyvässä vaiheessa tilanteeseen kiinni, kun tulehdus oli vasta nousussa, ja hoitosuunnitelma tehtiin sen mukaan. Hoitona oli alueen puhdistus, joka näin jälkikäteen todettuna oli aivan jäätävä mahdottomuus ja vaarallistakin, sillä varsa arkoi kipeän alueen kosketusta ja teki kaikkensa ettei sitä kosketeltaisi, sekä suun kautta Doksimysiini -antibiootin syöttäminen.
Ajellaan karva pois ultrauksen tieltä. 

Ja ultrataan kiittämätöntä pikkupotilasta, jota ei lääkkeellisesti rauhoitettu,
vaan pidettiin rauhoittavassa "nippu"otteessa, joka eritehokkaasti vei varsan sekoiluhalut.
Jaana antoi kaksi lääkevaihtoehtoa e-reseptinä Yliopistolliseen apteekkiin, ja hain ne sieltä sitten; tosin tarvittavaa hevoskuuria ei löytynyt ja jouduin lääkkeen perässä juoksentelemaan useaan otteeseen. Pillereitä annettiin - muistaakseni - kaksi kahteen otteeseen. Tein aluksi ohjeen mukaan, eli murskasin pillerit, työnsin ne ruiskuun ja vettä sisään. Yritin, paino sanalla *yrittää* antaa tämän ruiskautuksen varsalapsen suuhun, mutta eihän siitä mitään tullut. Menimme ympäri karsinaa holtittomasti, lääke ilmeisesti maistui pahalta ja oli epäilyttävä, ja koko homma meni ihan tappeluksi.
Sellainen riitely ei kuulu hevosideologiaani, eli rupesin kehittelemään vaihtoehtoisia tapoja. Työnsin ruiskun täyteen melassisiirappia ja lääkettä ja homma rupesi varsallekin maistumaan.

Tosin siirappi tukki ruiskun ja siinä sitä sitten oltiin taas tökötti tuupissa, varsa hermona ja eukko hiilenä. Sitten siirryin laastimisvaiheeseen. Kumihanskat käteen, pieni määrä lääkettä ja melassia ruiskuun, melassia, vettä ja lääkettä pakasterasiaan ja kärsivällinen lääkkeensyöttö pieninä määrinä varsalle. Paise laski pikkuhiljaa ja kuukauden verran taidettiin lääkkeen kanssa leikkiä. Satu pääsi tästäkin lääkintävaiheesta osalliseksi, mutta palaute oli ihan positiivista, sillä tuolloin varsa oli jo oppinut herkuttelemaan melassi- ja lääkekombolla.

Paisetta ultrattiin pariin otteeseen kesän aikana ja kun märkä rupesi laskemaan ja tulehdusarvot normalisoituivat, tilanne oli hallinnassa eikä mätäpaiseen leikkausavaukseen jouduttu - ONNEKSI -lähtemään. Tästä käsittelystä ei varsalle jäänyt onneksi mitään isompia traumoja, vaan hän on erittäin luottavainen ja ystävällinen hevonen. Matolääkekin maistuu vaaville oikein helposti.

Nyt kun "nautin" itse tätä Doksimysiini -kuuria, tämä kaikki viime kesän hoivailu palasi mieleeni, ja tulevia varsottajia silmällä pitäen ajattelin, että aukikirjaaminen tällaisestakin tilanteesta voisi olla paikallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suositut tekstit