keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Hilma ja maailman kilteimmän varsan kesäloma


Hilman kanssa on touhuttu koko kevään ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Vihreä kasvattaja kun olen, huolestuin Hilman huonontuneesta ravista ja käytin myös hänet Tampereen klinikalla. Kasvuhäiriöröntgenit olivat puhtaat ja Krisse totesi, että takapolvet ovat kovin löysät ja niiden rakenne suora, joka aiheuttaa tässä kohtaa kasvuvaihetta ravin hessuhopomaista lompsuttelua. Hoidoksi saatiin kevyttä ajoa ja kesäksi laitumeen liikkumaan. Näin sitten päätin toimia. Ajoin diagnoosin jälkeen kolme kertaa viikossa, kun siihen mennessä en ollut uskaltanut varsaa rassata kovasti, ja vein Hilman kesäkuun alussa Kylämäkeen nuorten tammojen suureen laitumeen. Siellä hän saa nyt kesän kasvaa ja oppia hevosten tavoille. Meille molemmille, siis minulla ja varsalle taisi tuo muutos olla kuitenkin aika järkytys, sillä Hilma huuteli perääni vielä kolmannenkin käyntikerran jälkeen ja itse itkeskelin ikävääni. 


Kuvassa ajon jälkeen pesty varsa lyhentää nurmikkoamme. Pikkunen tyttö! 1vuoden 9 kuukauden iässä edestä 147cm ja takaa reilut 150cm. Eli juuri sopiva minulle :)

Kengät otin Hilmalta pois ennen laitumelle laskua, ja se olikin sitten ihan omanlaisensa pepputreeni. Hilmalla on vielä ollut pieni kavio, ja nauloina on käytetty pienikantaisia poninauloja. Tuli kunnon hiki, kun kalvoin niitä ulos kengästä. Hilma oli aluksi sitä mieltä, että hän ei kyllä todellakaan anna minun tehdä takakavioille mitään (kaksi tehtyä kengitystä on tehty rauhoitettuna), mutta suomenhevosta itsepäisempi on vain sen emäntä. Lopulta hän seisoi aivan kiltisti. Kun seuraavana päivänä raspasin kaviot muotoon, niin yllättäen kavioiden nostamisessa ja ylhäällä pitämisessä ei ollutkaan enää mitään ongelmaa. Niin ne vauvat oppivat. Traileriin hän meni totutusti hienosti, ja matkusti 35 minuutin matkan Kylämäkeen yksin ja todella hyvin. Ei ollut traileriin tullut edes matkakakkaa. Ei tuollaista hevosta voi kuin rakastaa!



Tässä kuvassa kotiinjääneet pallerot huoltavat klapipinon vierustoja. Hevosille on tarjottava tärkeitä ja rotutyypillisiä tehtäviä.

2 kommenttia:

  1. Onko leidi vielä sulla rokin lisäksi? :) siitä ei oo tullu blogiin pitkään aikaan juttuja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiitos kysymyksestä. Leidi on nykyään uudessa, kivassa kodissa Ypäjän seudulla.

      Poista

Suositut tekstit