Kuntosalitreenissä kärsivällisyys

Olen tämän varmaan ennenkin aukikirjoittanut, mutta tehdään se nyt vielä kertaalleen. Silloin kun ostin ensimmäistä hevostani, eli Rokkia, ajatuksena oli hankkia peruskoulutettu 4-7-vuotias suomenhevonen tai puoliverinen. Yhtään puoliveristä en käynyt edes kokeilemassa ja budjettiin sopivia suomenhevosia löytyi paljon, mutta suurin osa niistä oli ---- miten tämän nyt kauniisti ilmaisisi - melko epäsopivia aiottuun harrastuskäyttöön. En ollut kovin tarkasti haarukoinut halujani, eli en ajatellut kilpailemista, vaan lähinnä yhteisiä kokemuksia, yhteistä kasvamista ja yhteistä oppimista. Niinpä Rokki sitten hurmasi minut olemalla kolmevuotiaana maailman kaunein, kiltein ja ystävällisin hevonen, jonka työskentelyilme on aina iloinen. Edelleen 10-vuotiaana hän haluaa tehdä kaiken parhaansa ratsastajan eteen, ja onkin ratsastuksellisesti tosi herkkä ja kuuliainen.

Se mitä en ostohetkellä ajatellut oli hevosen rakenne. Rokilla on pitkä selkä ja melko suorat takapolvet, jotka todella ovat kasvattaneet minut ymmärtämään aivan uudella tavalla hevosen lihaksiston merkitystä liikkumiselle ja terveenä pysymiselle.

Toisin sanoen olen oppinut kantapään kautta, että hevosen lihaksisto pitää rakentaa huolella, hitaasti ja koko ajan henkistä puolta kuunnellen. Niin kauan kuin hevonen pysyy tyynenä, ei mennä vielä lihaksilta luille, mutta kun tyyneys häviää, ratsastetaan luurangolla, ei lihaksilla, ja poistutaan onnistuneen oppimisen henkisestä tilasta.

Rokin takaosassa tosiaan on parantamisen varaa, ja sitä toki varsoihin on isäoreista haettu ja saatukin. Mitä me Rokin kanssa ollaan viime ajat tehty on JUMPPA. Käynnissä puomeja, etuosaa ylös ja takaosaa alle. Ravissa kavaletteja, tahtia ja tempoa ja askeleen pidennystä ja lyhennystä. Laukkaa olen ratsastanut säästeliäästi, koska hevosen tarvitsisi vieläkin paremmin jaksaa kantaa ylälinjansa ja taivuttaa takajalat alle. Kuitenkin ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pomppasimme laukkakavaletteja ja jopa kaksi peräkkäin. Suuri success on se, että hevonen on edelleen esteiden jälkeen myötälaukassa, eikä tarjoile ristiin rastiin sinne tänne jalkojaan. Takajalat ja ylälinja on kuitenkin vielä turhan voimaton ja sen huomaa nopeasti ravityöskentelyssä, kun hevonen rupeaa lepuuttamaan päätään kädellä noin 30 minuutin jälkeen, eikä työskentele enää rehellisesti takaa eteen.

Tässä kuitenkin pieni pomppuonnistuminen. Pieni askel eteenpäin kasvavan lihaksiston rakentamisessa! Koko ajan yritän pitää mielessä että vasta vuosi sitten hän varsoi Diivan.

Kaikkein eniten hevosenomistaminen ja ratsastaminen on kuitenkin kasvattanut omaa kärsivällisyyslihastani! Tässä nopeita ratkaisuita ja kykykilpailuiden sekunnissa tähdeksi suosivassa ajassa kärsivällisyyden harjoittaminen ja hituselliseen edistykseen tyytyminen tuntuu marginaaliselta teolta, ajanhengen uhmaamiselta. Mutta; tyytykää pieneen edistykseen! Se on neuvoni. Pieni edistys päivässä/viikossa/kuukaudessa on suuri edistys vuodessa.