Voiko sektion jälkeen ratsastaa ja koska voi?

Raskaus ja ratsastus sopivat huonosti yhteen. Kaksi sektiota läpi käyneenä en myöskään lämpimästi suosittele näiden kahden yhdistämistä. Kerron seuraavassa omakohtaiset kokemukseni sektioistani, niiden vaikutuksesta ratsastamiseen, omaan kehoon ja toipumisajoistani.

Ensimmäinen synnytys meni meillä kiireelliseen sektioon ja ekat synnytyksen jälkeiset viikot vietinkin lasta teho-osastolla hoivaten. Parin ensimmäisen synnytyksen jälkeisen viikon verran kehoni siis toipui vähän huomaamatta, koska olin vain lapsesta huolissani. Rokki asui tuolloin Kuusiston maneesitallilla ja hänestä huolehti hyvin sekä Leni -ratsastusterapeutti että Ninni. Olin kovin helpottunut ja kiitollinen, ettei minun tarvinnut lapsen lisäksi huolehtia vielä hevosestakin. Hevosen selkään kipusin parin viikon jälkeen jälkitarkastuksessa käytyäni. Juttelin lääkärin ja neuvolan tädin kanssa he totesivat, että tutulla, rauhallisella hevosella voin kokeilla, miltä homma tuntuu ja tehdä oman voinnin mukaan. Ihan mukavaltahan tuo tuntui, ja oma kudostyyppini on nopeasti paranevaa sorttia, se todettiin käsileikkaukseen mentäessä. Tässä "sektio -meniskö ridaan?" -aiheessa korostan sitä, että me ihmiset haluamme monesti jotain nopeammin, paremmin ja enemmän, eli vähän niin kuin suomenhevosillakin; pää vie ja jalat pyrkii pysymään perässä. Se ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä ole kovin hedelmällinen ideologia, sillä haaveri tulee todennäköisyyksien mukaan ennen pitkää.

Aluksi meidän tekeminen hevosen kanssa oli vain lähinnä vauvalle ja isälle yhteisen ajan antamista ja taidettiin pitkälti vain köpötellä ja liinailla. Oma olo oli kuitenkin ekan sektion jälkeen varsin hyvä, enkä kokenut haavassa painetta eivätkä esim. housujen kaulukset tehneet ikävää tunnetta. Ja silloin olin myös nuorempi, paikat olivat vetreät ja olin hyvässä lihaksessa - palautuminen jopa leikkauksesta kävi nopeaan. Silloin Rokki oli myöskin vähemmässä lihaksessa nyt, eikä esimerkiksi koskaan pukitellut.

Toisen sektion jälkeen 2016 ei olisi tullut mieleenkään mennä hevosen selkään. Haavakivut olivat aivan eri maasta, kaksi lasta vei sekä ajan että valveillaolovoimat ja vatsa ei palautunut ollenkaan niin hyvin kuin aiemmin, enkä myöskään ollut fyysisesti yhtä hyvässä kunnossa kuin ensimmäiseen sektioon mennessä. Kaikki lihakset olivat myös kadonneet jonnekin... no sanotaan nyt vaikka - läskin alle. Onneksi olin ollut kaukonäköinen (ja varsakuumeinen) ja laittanut Rokin tiineeksi ja hän oli siinä kohtaa puolessa välissä omaa tiineyttään. Sainkin siis hyvillä mielin ja rennoin, joskin maidontäyteisin rinnoin keskittyä vauvaan ja esikoiseen. Mitään mielihaluja ei oikeastaan ratsastamaan ollut, sillä kehossa ei ollut sellaista voimaa, johon olen siinä tottunut, enkä myöskään ollut kiinnostunut hevosen kanssa vemputtelemaan vain näön vuoksi. Joten toisesta sektiossa annoin itseni palautua täysin rauhassa ilman mitään treeniä. Taisin käydä muutaman kerran käpyttelemässä hevosen kanssa ennen joulua varmaan terapeuttisessa mielessä miehen kiristämättömät toppahousut jalassa.

Kuopus syntyi marraskuussa 2016 ja siitä tietty sitten alkoi epämääräisen kylmyyden aika. Jälleen kerran mammat, mummut ja kylän tädit varoittelivat, etten sitten vaan vilustuta ja tulehduta hevoshommissa tissejäni. Keväällä -17 putputin Rokilla muutaman kerran, niin maidontuotannosta kasvaneet rinnat tulivat kipeiksi liikkeestä. Hyvät oli rintaliivit, mutta kun tällaiset G-kupin tissit hölskyvät täynnä maitoa, niin kyllä se vähän juilii. Oikeastaan odottelin ihan rauhassa Rokin omaa synnytystä ja rupesin varovaisesti ratsastelemaan vasta syys-lokakuussa 2017 pikkuhiljaa. Tämä ratkaisu oli meille hyvä ja oikeastaan ainoa mahdollinen aikataulujen, omien vointien ja hevosen tilanteen kannalta. Vieläkään keskivartaloni ei ole palautunut samanlaiseksi kuin se oli ennen toista synnytystä, mutta enpä ole erityisemmin ehtinyt sitä jumpauttamaan. Nyt kun imetys jää pois, niin toivottavasti saan kehooni taas sen ominaisen voiman ja elastisuuden, jota olen tänä lölleröpullakautena kaivannut.

Toisin sanoen toisesta raskaudesta ratsastin oikeasti vasta 11kk:n päästä synnytyksestä omalla hevosellani ja kunnolla. Nyt kun ratsastan ja pyrin käyttämään vatsalihaksia siirtymissä, ne ovat välillä vähän hämillään ja tuntuu että hermotus ei vieläkään täysin toimi ja ainakin se on hidasta.

Mutta ajatelkaa jos olisi MIES, niin joutuisi joka ratsastuskerta asettelemaan perintökalleudet jonnekin turvaan!

Yhteenvetona:

-sektio on iso leikkaus, jossa mahan peitteet aukaistaan ja ommellaan takaisin kiinni
-sektion kanssa ei kannata pelleillä
-kuuntele omaa oloasi ja konsultoi aina hoitavaa tahoa
-tee hyvä riskianalyysi ratsastuksen suhteen
-älä ole tyhmä
-delegoi rodeoratsut nuorille ja osaaville ja nauti itse vauvasta

Viralliset sektion jälkeen hevosen selkään suositukset taitavat tällä hetkellä vaihdella kolmen ja neljän kuukauden välissä.