sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Pankkitili huutaa, selkänikamat hurraa.

Satula, satula, satula. WOW. Satula on wow.

Kouluratsastuspenkki, moduulimittatilaustyönä on hyvä, parempi, ehkä jopa paras.
Tällä viikolla Rokki on liikkunut viisi kertaa, lyhyitä jaksoja, kaikissa askellajeissa ja hyvin läpi rungon. Seitsemän vuoden aikainen kiirehtiminen, käynnissä tahtiminen, ravissa kurvailu ja laukkasinkoilu on jäänyt pois. Kiitos satulan! Se ei nyt paina lavoille ja minäkin pääsen ihan oikeasti istumaan. Oma ristiselkä on myös huojentunut, ei enää jatkuvaa kipuilua. Pankkitilin mielestä satulan osto oli hulluutta ja maniaa. Mutta sellaistahan koko hevosharrastus on...

 Kuinka voi pieni tammahevonen näyttää masentuneelta...
Tänään tehtiin aamupäivän auringossa iloinen aamutreeni eli sivuttaisliikkeitä jäykän ristiselän jumppauttamiseksi. Avo- ja sulkutaivutusta suorilla urilla ja oma erikoisuuteni pohkeenväistöä voltilla. Tästä jatkettiin käynti-, ravi- ja laukkasiirtymiin ja väleihin tehtiin sekä etu- että takaosakäännöksiä. En osaa ihan hackamoren kanssa arvioida hevosen etuosan pituutta, ja varsinkin laukassa Rokki tuntuu rullaavan turhan alas. Menkööt se nyt kuitenkin vielä läpi, kun takaosa selkeästi hakee taas oikeaa liikerataansa.

Aluksi tein straightness trainingista tuttuja, maastakäsin hevosen kaulan myötäys- ja takajalan alle astumisharjoituksia ja ratsastuksen jälkeen vielä liinatin Rokin, jotta lihakset saisivat rentoutua ilman ratsastajan painetta. Kovasti kyllä näyttää siltä, että parin viikon päästä tuleva osteopaatti on taas tarpeen. Takaosa on taas turhan jäykän näköinen, ja toisaalta, tämä minun heppaseni nyt ei varsinaisesti koskaan ole laukassa mikään liitokavio tai elastinen showeläin ollutkaan. Tällä hetkellä liike ei kuitenkaan ole epäpuhdas, vain lihaksista näkee, että kireyksiä rungossa on.




Huopa ja hackamore löytyvät hevosmessuilta. 
Ratsastaminen oli kuitenkin hevosen ja omista jäykkyyksistäni huolimatta ihanaa ja mukavaa ja sellaista, jota voisi tehdä aina. Varsinkin kun aurinko paistaa, lämpöä on juuri sopivasti, kentän pinta tiivis ja pölytön ja hevonen kuuliaisella tuulella.





Sen verran hevonen on nyt laihtunut, että saamme siirtyä kaaresta kolme kaareen kaksi. Kakkoskoon kaarta odottelen postissa tulevaksi. Sitten pääsen kokeilemaan ensi kertaa, miten tämän satulan palapeliominaisuudet oikeasti toimivat. Innostaa kuitenkin aika paljon, että penkissä on niin hyvä istua ja hevonen liikkuu sen kanssa niin iloisesti ja tyynenä!


Hackamoren kuonoremmi saisi olla hiukan pidempi.  

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Rutiineja arkeen ja melko varmasti hyödyttömiä elämänviisauksia.

Tiedättehän kaikki nämä mieltä ylentävät self-help -postaukset, joissa kerrotaan "don't dream it, just live it", "ole kiitollinen siitä mitä sinulla on", "muuta yksi asia kerrallaan" ja diipa daapa?

Tällä hetkellä, kun peukaloiden pyörittelemiseen ei juuri löydy aikaa ja itsetutkistelu tapahtuu lähinnä sen sekunnin aikana, kun olen vaipumassa uneen, niin tuollaiset edeltävän kaltaiset melkein syvällisyydet aiheuttavat vain suuren suurta vit.. harmistusta. Onko yksikään innostunut ja ylevöitynyt ihminen ollut työssäkäyvä pienten lasten äiti? Onko yhdelläkään joogilla lasta?

Tämä purnaukseni johtuu siitä murusesta postattua facebookfeedin artikkelimielipidettä, jota tänään aamutallin ja lasten aamiaisen välissä lueskelin. Mitä voit tehdä ollaksesi tyytyväisempi ja menestyäksesi?

Aluksi: Älä multitaskaa! - Aivojen moniajo vain kuormittaa, väsyttää ja harmittaa. Mutta miten lopettaa monitoiminta? Kun koko ajan hommaa on enemmän kuin yksi/kaksi käsiparia ehtii tehdä. Teen osan töistäni kotona, hoidan toki hevoset ja lapset siinä samalla. Se ei ole rento, eikä kiva yhdistelmä, mutta suurimman osan aikaa se onnistuu. Ratsastamista en pysty näihin aikaikkunoihin jättämään, joten sille on pitänyt tästä tempoiluarjesta löytää oma slotti.

Joten arkisiin rutiineihimme kuuluu nykyään aamuratsastus. Hevonen on hieman jäykempi kuin päivisin, ja itse pääsen töistäkin yleensä vasta iltayhdeksältä, mutta jokin arki meidän treeniin on sovitettava, ja se on ollut nyt aamutreeni. Herään, kun muut vielä nukkuvat ja hoidan aamutallitoimet alta ennen Rokin satulointia. Sitten vaan toivomaan, että kentän pinta on sen verran sula, että siinä voi jumpata.

Muutaman päivän testissä ollut hackamore on yllättänyt positiivisesti. Rokki itse asiassa toimii sen kanssa yllättävän hyvin, pysähdykset ovat tasaisia ja asettaminenkin onnistuu. Suu on rauhoittunut ja louskutusta kuuluu vain silloin, kun jäykempi oikea takajalka pitää tuoda ristiin vatsan alle. Jonkinlainen lisäremmit tarvitsee vielä suitsiin virittää, sillä hackamoren varsi nostaa poskihihnat epämieluisan näköisesti liian lähelle silmiä.

Toinen elämänviisaus: muuta yksi asia kerrallaan!
Ensin muutettiin satula. Wow-penkki on tehnyt hevoselle ihmeitä. Ei enää jatkuvaa kakkausta, ei hätäilyä askellajeissa. Nyt muutetaan liikunnan määrää, ja pidetään yksittäisen treenin kesto edelleen melko lyhyenä. Seuraavaksi muutetaan suitsitusta hevosta miellyttävämpään suuntaa, mutta odotellaan ensin tikkien poistoa... Toistaiseksi suu näyttää paranevan vesiämpärin koukku -haaverista ihan mukavaiseen malliin!

Kolmas elämänviisaus on sellainen, että älä katso kännykkää samalla, kun lapsi syö aamiaista. Se aamiainen on sitten lattialla, sinun sukassasi ja joudut siivoamaan koko keittiön lattian. Tättärää!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Hevoseton on huoleton

Tänään piti olla maneesitreenin päivä. Lastenhoitajat oli sovittu, työaikataulu antoi myöden ja hevonen oli kunnossa...

paitsi ettei ollutkaan.

Suomenhevostamman laihduttaminen on ilmeisen katastrofaalista puuhaa, sillä koimme laihdutuskuurin aikana jo toisen haaverin. Tamma on yöllä saanut vesiämpärinsä koukun huulestaan läpi. Aukaisin karsinan ovet ja ihmettelin veripilkkuja turvassa. Sitten näin huulen ja huokaisin.

Vein tamman tarhaan ja huokaisin uudestaan. Hän rupesi heti syömään, joten ihan murhaavasta haaverista ei ollut kyse. Sitten otin kännykän ja valokuvasin vekin. Juteltuani vakkarihevoskuumalinjakaverini Mervin kanssa tikkaamisen ja/tai epätikkaamisen hyödyistä, otin puhelinyhteyden Hippomediin.

Siellä oli eläinlääkäri kädet täynnä töitä, mutta antoi hyvät hoito-ohjeet ja niillä nyt yritetään kotikonstein selvitä haavanhoidosta. Suun haavat kuulemma paranevat nopeastikin, nyt olisi vain toiveissa pitää suu puhtaana (miten ihmeessä?!?!) ja toivoa, että huulen kappaleet tarttuvat nätisti toisiinsa.

Olin aamulla aivan huolissani sekä vihainen itselleni. Miksi en ole siirtynyt käyttämään toisenlaista juottomenetelmää?! Miksi heti, kun treeni kulkee, tulee jokin takapakki? Käytin tämän itseeni kohdistuvan ja melko turhanpäiväisen raivon toimintaan, heitin ämpärijuottosysteemin mäkeen (oikeasti annoin sen äitini mukaan muovinkeräykseen), ja porakoneella, rautasahalla ja vasaralla operoin ämpärikoukun seinästä.

Vasarointi tyydytti melko hyvin toimintaenergian. Tamma sai kipulääkettä, ja sitten lämmitin padassa juomavettä, jos hän itse tajuaisi huoltaa suuvärkkiään. Tutkimukset huulen alueella olivat hieman hankalia, kun hän selkeästi antoi ymmärtää, ettei tartte koskea. Kieli ja ikenet onneksi näyttävät säästyneen vaurioitta.

Olin aiemmin jo miettinyt, että haluaisin antaa hevoselle kuolaimettomia treenipäiviä, ja ilmeisesti tamma halusi vauhdittaa kuolaimettoman ratkaisun hankintaa...

Ihan hetken tekisi kuitenkin mieli vielä rutista, miks ja plääh ja taas jotain ja hiton hevoset ja hevoseton on huoleton ja voi samperi pamperi, mutta sitten totean, että opinpa ainakin itsestäni tässäkin onnettomuustilanteessa jotain. Toimin nopeasti, otan asioista selvää, tapahtumahetkellä priorisoin luontevasti ja teen tämän isältä opitulla (ja melko kehnolla itseilmaisustrategialla) äksyillen paineen alla. Lisättäköön kertomuksen yksityiskohdiksi vielä, että kun puhdistin hevosten vesipataa lämmitystä varten, alle kouluikäiset lapseni ulkoilivat hevostarhan vieressä, riitelivät keskenään, pienempi itki ja kaatuili lumihankeen, isompi otti autoista ikkunaskrapat ja käytti niitä lumilapioina, äitini hyppeli metsässä hakemassa kuusenoksaa, jolla rupesi hinkkaamaan padan hiilisisustaa puhtaaksi ja kaikenlaista sitä ehtikin tapahtumaan aamun aikana.


Nyt kun räjähtävä toimintaenergia on käytetty, nollaan hetken ennen töihin lähtöä. Tällä energialla ei pysy herkkänä ja huokoisena ryhmänohjaajana, vaan tällä energialla runnotaan läpi esteistä ja saadaan aikaiseksi aikatauluista ja reunaehdoista huolimatta. Hevoset - nuo itsereflektiohetkiä tuottavat hurmaavat huolipussit.

Myönteistä on se, että tamma juo vettä, hieman hämmentävää on se, että parivaljakko on myös alkanut syömään kakkaa. Onko se laihdutuskuuri ihan oikeasti noin kova paikka? (On se, trust me, I know.)

Suositut tekstit