keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Hammashoitoa

Tänään meillä kävi Equident ja Heal -nimisestä yrityksestä Maarit Mäkipää tekemässä hammashoidon hepoille.
Rokin ensimmäiset poskihampaat olivat hiukan koholla. Leidille tehtiin myös hammastarkastus ja raspattiin hampaat parempaan muotoon. 

Rokissa ainakin olen huomannut selkeän muutoksen parempaan :) 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Rokki ja iltatreeni kotona

Harjoiteltiin kaikenlaista. Muun muassa niitä vaikeita vastalaukkoja, jotka eivät enää olekaan niin vaikeita...

https://youtu.be/-JiJkEsTBS0

Tuossa meidän laukkakolmikaarinen. Oikea takajalka on vahvistunut ja päästään tekemään laukassakin tehtäviä. Tein jopa varovaisesti hiukan laukkasulkua...

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Rokki ja molempiin suuntiin onnistunut vastalaukkakahdeksikko!!!

En voisi olla tyytyväisempi.
Eilisen maastoilun ja yötä ulkonaolon jäljiltä Rokki oli hiukan tahmea alkuun ja jäykkä oikealta takaa. Venytimme ja vanutimme ylitaivutuksia käynnissä alkuun ja teimme sitten loivia ja pitkiä väistöjä käynnissä ja ravissa.
Tässä me yritetään tehdä tahdikasta ravia. Mä yritän samalla saada Rokin pois kädeltä.

Tässä mä en tiedä mitä mä yritän mun niskallani tehdä. Niskaratsastaja?
Tein perusravityöskentelyä, eli tahdikasta ravia ja temponvaihteluita sen sisällä. Hitaasta ravista nosto laukkaan ja siitä jalkaa vasten rauhassa alas. Teimme myös muutamaan otteeseen molempiin suuntiin etuosakäännökset, jotka sujuivat nyt helpommin kuin Sannan tunnilla.
Hieno poni.
Sulkutaivutus käynnissä ja ravissa meni ehkä inan rennompana kuin aiemmin ja jatkoin ravisulkuvoltilta laukassa. Tein "emilefaurie" tehtävän eli myötälaukassa lyhyeen päätyyn, josta isossa täyskaarrossa takaisinpäin ja lyhyt sivu vastalaukkaa. Pitkä sivu vielä vastalaukassa ja vastalaukassa täyskaarto ja näin laukkaa vaihtuu taas myötälaukaksi. Rokki teki heti ensi yrittämällä ne molempiin suuntiin ilman hapuilua tai ihmettelyä! Olen niin superhappy!
Huomioikaa Saken livahtaminen heinäastialle, kun kuningatar on poissa tarhasta.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Maastoilu Leidin ja Rokin kanss

Ihana maasto! Leidin vuokraaja on ihanan erähenkinen, hänen kanssaan päästiin menemään kunnon PUSKAmaasto!

Harvat ihmiset suostuu mun kanssa rämpimään pystymetsässä peurojen polkuja pitkin tai sitten kiipeilemään mäkiä tuolla tiheässä koivikossa. Molemmat tammahevoset kävelivät intoa puhkuen ja 

Sannan valmennus osa 2

Olen ihan intona näistä valkuista. On ihanaa kun joku sanoo mitä pitää ja miten tehdä.

Jostain syystä Iphone 5 ei tykkää ottaa aurinkoisella hyviä kuvia. Ne menevät ihan söhryyn.

Eniwei. Aloitettiin taas taivuttelemalla ja tehtiin muutamat pitkät loivat väistöt käynnissä ja ravissa keskihalkaisijalta pitkää sivua kohti - molempiin suuntiin tietty. Rokki tuntui tosi hyvältä.

Tunnilla tehtiin varmaan muutakin, mutta nämä jäivät päällimmäisenä mieleen. Ravia pyrittiin tahdittamaan hitaaksi ja symmetriseksi. Harjoiteltiin myös voltintekoa niin, että Rokin etujalat ja takajalat kulkisivat samaa uraa, ja ulkojalka kääntyisi selkeästi sisäjalan ympäri.

Ravissa pyörittiin isolla pääty-ympyrällä, ja istuttiin vatsalihaksilla ravia alas niin, että ajatus oli lähes käyntiin. Siitä sitten ratsastettiin ravia isommaksi ja sama homma uudestaan. Rokilta löytyi tosi kiva ja kädelle kevyt ravi. Vaikka vielä kaksi päivää sitten kuvittelin, että mun about täytyy laittaa se koukkuun... Oon niin hysteerinen. Loppujen lopuksi koko vaivaantumisen takana taitaa olla kombo= Isot sateet - märkä savitarha - ei liikuta niin paljon vapaana - uusien paikkojen jännitys.


Rokin punainen valmennuskostyymi
Joka tapauksessa raviharjoituksen lähes käyntiravista nostettiin sitten laukka. Sekin oli kivaa ja opettavaista. Näiden harjoitusten jälkeen harjoiteltiin etuosanympärikääntymistä. Vasempaan suuntaan Rokki ei millään muka tajunnut hommaa, oikealle taas se oli kovinkin helppoa. Hän teki sen hienosti. 

Lopputunnista tehtiin sulkua käynnissä ensin ympyrällä ja sitten pitkällä sivulla. Sama homma ravissa. Rokki yllättävän hyvin antoi itsensä taipua pohkeen ympärille. Olen yllättynyt. Jäi superhyvä fiilis :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kisat - ei ku se onkin ep

Käytiin kääntymässä kisapaikalla tähkäpäällä. Rokki vertyi kivasti oikeaan ja vasempaan käynnissä ja ravissa, mutta oikeaa laukkaa ei tahtonut nostaa eikä sen puoleen taipua. Siirtymät meni rullalle, eikä käyntikään enää tuntunut hyvältä. Asvaltilla oli aivan epäsymmetrinen. En nähnyt asiaankuuluvaksi startata, joten lähdettiin kotiin. Tulevalla viikolla aion kuitenkin vaivata Rokkia, jotta perjantain klinikalla näkyy vaiva selkeästi. Hevosen omistajan elämää 😔 piristykseksi kuva meidän ihanasta lastenponista:

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Kopitusharjoittelua

Leidin kopittaminen vaatii kaksi ihmistä, joka mun yhden naisen tallissa on aika hankalaa. Leidi jännittää hiukan traileriin menoa, mutta on aina lopulta tullut kyytiin. Leidin saa kyllä koppiin väkisin, mutta pohdittuani omaa asennettani, en halua hevosta väkisin koppiin survoa. Lopputulos on kuitenkin se että kyljet hiessä ja pieni paniikki päässä se siellä kulkee. Nyt ollaan harjoiteltu ihan vaan koppiin menoa vapaana ja pitkässä liinassa. Kopissa odottaa mössö. Hän tekee sen nyt jo hienosti. Seuraava askel olisi opetella olemaan kopissa, rauhallisena. Laitoin nyt tuoretta ruohoa verkkoon ja odottelen, joko hevonen uskaltaisi tänne ja jäädä syömään.

Leidi on kehittynyt tosi paljon. Nyt yhdistää kopin ruokaan ja haluaa mennä sinne.

Päivitys// Lokakuussa treenasimme operantin kouluttajan Eiran kanssa kopitusta, ja voi että miten fiksu tamma oli!!! Hän matkusti tosi hienosti klinikalle, ja sieltä pois. Myös tammikuussa kun vein tamman kaverini talliin kengittäjälle, Leidi meni tosi kiltisti koppiin, tuli ulos ihan rauhassa ja sama homma kotiinpäin tullessa. Kyllä se vaan kannattaa ottaa oppia vastaan :)

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Eka kouluvalmennus iäisyyteen

Sanna Törnrothin valmennus Rokin kanssa. Oli super. Kokeilin kotona Leidin kanssa, oli super.
Leidin kanssa on haasteena siirtymisissä jännittyminen ja vinous. Tuntui, että nämä jumppaohjeet auttavat tytölle. Jumppaohjeet: syviä venytyksiä eteen ja alas ja voimakkaasti sivulle ensin käynnissä. Spiraalimaiselle uralle ympyrällä ja ympyrän keskeltä voimakkaassa taivutuksessa ulospäin, niin että sisäjalka astuu hyvin ristiin. Leidi vertyi kivasti. Tykkään siitä niin :)
Tää näyttää ihan koulutuuppaukselta.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Ekat aluekisat Rokin kanssa, samalla ekat oikeat koulukisat ulkokentällä

Itselle jäi jotenkin epäonnistunut fiilis. Lähinnä se, etten ollut positiivisessa vireessä, kun menin laitojen sisään. Yritin hiukan väkisin hymyillä, mutta ei se mitään auttanut. Hevonen oli verkassa hidas ja jäykkä. Ulkoradalle mennessä se vertyi, mutta tuijotti sitten lätäköitä uralla, eikä suostunut painumaan pohjetta vasten lätäköiden päälle.

Nyt kun katson tekemääni lettiä, niin onhan se aika hirveä. Ensi kerralla pitää kokeilla jotain ihan muuta.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Hevosen varusteet vs. Omat vaatteet

Hevonen on mahdollisesti hiukan jäykkä selästään, sille pitää ehdottomasti hankkia back on trackin keraamista kudosta sisältävä selänlämmittäjä. Selänlämmittäjä ommellaan kiinni siihen uuteen talliloimeen, joka on kauniin värinen eikä hierrä kaulasta. Itse pukeudun tätä tehdessäni äitini lahjoittamiin veluuriböksyihin, joita näkee vain 80-luvun leffoissa. 

Koulusatula painautuu liian alas, pitää hankkia satulahuopia joiden sään kohta nousee ylöspäin. Itselleni ostin urheilutopit Prisman alekorista, hiukan liian lyhyinä selästä. Mullakin on selkä vähän jäykkä, muttei kukaan lämmitä mun selkääni bot- tuotteilla. 

Hevonen satula ei sovi, joten se vaihdetaan. Lopputulos: budjetin kaksinkertaistanut koulusatula, joka sopii. Ratsastan itse housuilla, jotka painavat rakkoon niin, että koko ajan pissattaa.

Kirjoittaessani tunnen itseni poikkeuksellisen urpoksi.

Tärkeä päivä ennen kisoja

Eli valmistautuminen... 
Näin se meni meillä. Klo 7.00 hevoset ulos. Klo 8.30-17.30 puutöitä isän ja äidin kanssa. Tallityöt päälle vaikka kädet huusi jo happea. Rokki on syönyt heinää ja maannut tarhassa. Kai tämä voidaan valmistautumiseksi laskea. Nythän mulla olisi aikaa. Olen vaan ihan poikki, Ville on keikalla ja Elvis on mun vastuulla. Helppoa aina vaan... 

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Kankitreeni Leidin kanssa

Tänään tein kankitreenin Leidin kanssa.

Sain Veeralta hänen entisen hevosensa kankisuitset lainaan. Ollaan nyt muutaman kerran yhdessä harjoiteltu, miten niillä nyt sitten mennäänkään.

Leidin "ongelma" ratsastajan lisäksi (heh heh) on jännittyminen laukannostossa. Käynti-ravi-käynti-pysähdys tai laukasta raviin siirtymät on ihan nättejä, mutta laukannosto on hiukan sellainen ampuva. 

Tänään tavoitteena oli treenata sitä, että ratsastan polvi rentona, paino jalustimella, aika pienellä pohjekosketuksella ja  kaatamatta ylävartaloani kaarteissa kuin moottoripyöräilijät. Hevosen sitten taas piti taipua kaarteista rehellisesti asetuksen suuntaan kanttaamatta. 


Aloitettiin taivuttelemalla käynnissä myötä- ja vastataivutuksin aika syvällekin. Samalla pidin silmällä Elviiraa, joka juoksi naapuriin ison oksan kanssa. Toisen suunnan taivutuksen aikana hän juoksikin sitten pikkuponin portille ja tunki ponin suuhun korsia. Keskity siinä sitten! Heppa tuntui tosi kivan pehmeältä ja joustavalta, eikä niin jäykältä kuin monta kertaa kuin sillä aloittaa.

Tämän jälkeen otettiin rentoa ja aika pitkän kaulan reipasta kevyttä ravia isoilla urilla. Sitten aloin tehdä käynti-ravi-siirtymiä ja päätyvoltteja. Näissä vahdin sitä takertuvaa jalkaani. Varsinkin oikea pohje mulla rupeaa helposti nousemaan, niin että lopuksi jalustin kolisee varpaita vasten. No, YRITIN istua keskellä ja jalat samaan aikaan rentoina ja tarkkoina sekä paino jalustimella. 

Leidi on aika vinkkura. Tarkoitan vino. Vinous on hiukan kadonnut uuden Prestigen koulusatulan myötä. Joka tapauksessa kokeilin toista kertaa tällaista Emile Faurien laukkatehtävää Leidin kanssa. Leidin kanssa tämä on siinä suhteessa helppo, että hän kuuntelee tosi hienosti painoapuja. Eli niin kauan kuin se painopiste on siellä oikean laukan puolella niin vaihtoa ei tule. Tämän tehtävän kautta tuntuu se ominainen alkujäykkyys sulavan aika tehokkaasti. 

Vastalaukkojen jälkeen tehtiin hiukan myötälaukkaa ja sitten rupesin hinkkaamaan niitä laukannostoja ravista. Oikeastaan Leidi tekee tarkemman siirtymiset käynnistä laukkaan. Epäilen, että mun heiluminen ja pohkeen paikan epämääräisyys ravissa saattaa tehdä Leidin hiukan hämmentyneeksi avuista. 

Kyllähän se ne laukat nosti, mutta liian jännittyneenä siihen mitä olisin toivonut. Luulen, että valmennus näin kolmen kuukauden tauon jälkeen voisi tehdä poikaa. Myöskään kolmen kouluvalmennuksen vuosivauhti ei ehkä saa mua kehittymään mitenkään erityisen nopeasti...


Laukannostot kiihdytti Leidiä aikamoisesti ja pian tehtiinkin sitten kaiken maailman kevätjuhlaliikkeitä. Ne vaan saa mut hiukan nauramaan. Tyttöhevonen on kuitenkin niin maailman kiltein otus, tykkään siitä aivan älyttömästi. 

Otettiin hiukan rentoa ravia TAI siis ainakin rennon ravin yritystä. Kyllä sieltä tulikin sitten ihan rauhallista ja kaunista rentoa ravia. Siirryttiin takaisin laukkatehtäviin. Tein pääty-ympyröillä avoa ja sulkua ja sitten keskilaukkaa pitkällä sivulla ja sitten takaisinpäin, pienempään ja kootumpaan laukkaan lyhyillä sivuilla. Laukka tuntui tänään kivalta ja pyörivältä ja sitä oli helppo istua jopa ilman sitä puristavaa polvea. 

Loppuraveissa hevonen tuntui tosi kuuliaiselta, venytti pitkälle ja oli kovin tyytyväinen itseensä. Kävelin hiukan ja kehuin häntä. Tämä tamma kulkee täysin kehuilla. 

Ilman raippaa ja kannuksia on kiva ratsastaa, kankikuolainkin oli lähinnä sen alaspäinsuuntaavan avun takia. Leidi ei myöskään heitä kieltään niin paljoa kangen kanssa, niin outoa kuin se onkin. 

Olen harmitellut sitä kielenheittämistä niin paljon, että on meinannut järki lähteä. Nyt olen vaan ajatellut, että JOSPA ratsastaisin hevosta, enkä kieltä... Sujuu muuten paljon paremmin. 

Kaiken kaikkiaan jäi sellainen olo, että molemmat oli tosi hyväntuulisia treenin päätteeksi. Leidi tuli jopa hiukan kainaloon. Siitä on tullut sellainen rakkausponi. 





















Maasto

Rämpimistä metsässä, talsimista kovilla teillä ja pari laukkapätkää. Rokki ei uskaltanut mennä siltaa pitkin moottoritien yli, mutta jotenkin sen ymmärtää 😄

Rokin 7-vuotissynttärit!

Tänään Rokki täyttää seitsemän vuotta. Kuvassa hän on neljävuotissynttäreillään... 

torstai 9. heinäkuuta 2015

Vakkavuoren komein kundi!

Sakkebaby!

Ensimmäisiin aluekisoihin valmistautuminen

Sunnuntaina mennään ensimmäisiin aluekisoihin Rokin kanssa.
Viime sunnuntaina oltiin ekaa kertaa kolmeen vuoteen koulukisoissa. Ihan kivat prossat 58,2%. K.N.Special 2009. Unohdin vähän rataa ja sen sellaista pientä säätöä. Mutta ainakaan ei tullut hylätty :D

Tulevana sunnuntaina ratsastetaan sama luokka, mutta aluetasolla. Jännittää ehkä. Ei vielä, liian aikaista. Mutta kyllä mulla viimeistään sunnuntaiaamuna on maha sekaisin.

Maanantaina käytiin kankitreenissä Yrjövuoren maneesissa. Naapurintäti Kämy huusi meille, niin kuin mulle pitää huutaa, että teen jotain. Muuten vaan höntsäilen ja haaveilen menemään silmät hevosen niskassa.

Se oli hyvä kankitreeni.
Tiistaina Rokki sai vaparin, koska meillä kotona tapahtui taas vaihteeksi jotain aikataulupommeja.
Keskiviikkona menin ihan kunnolla vastalaukkoja himassa nivelkuolaimilla, ja tänään Rokki tuntui hyvältä Veeran katsoessa meidän touhuja päältä.

Sitten kun mä vielä tajuaisin niistä ohjelmista jotain...

Leidilläkin on ollut tehoviikko: ma vp, tiistaina kankitreeni ja vastalaukkoja. Eilen kävi ihana vuokraaja nainen ja tänään Veera tyyppasi Leidillä.

Tämä päivä oli kyllä ihan jäätävää sirkusta. Meinasi lähteä järki.

Oltiin sovittu, että Veera katsoo klo 10 päältä, kun ratsastan. No... Kengittäjä ilmoitti klo 8.55 että tulee parin hevosen jälkeen... Okei, sitten Veeralle viestiä, että jos hän ridaisi eka leidin ja mä surffaan tässä välissä ja vien Rokin kengitykseen ja sitten ponin. Totta kai, mun miehen vielä piti lähteä töihin klo 13.30, eli sen jälkeen lapsenhoitovastuu olisi mulla. Kengittäjä saapui klo 11.30 ja Rokki oli hienosti kuten aina. Vaikka siinä juoksikin vieraat lapset, koirat ja mummot. Ei haittaa, kun on niin kultainen luonne!

Hain hevosen kengityksestä ja vein ponin. Rokki kuntoon ja nopeasti selkään. Noin 10 minuuttia ehdin ratsastamaan, ennen kuin pyysin, että Veera käy tsekkaamassa onko poni valmis. Poni oli vähän ollut kiltti ja vähän ollut tuhma. Kengittäjän sanoja. Veera haki ponin, ja mä olin edelleen hevosen selässä, kun kengittäjä Vellu lähti. Sitten mun mies lähti töihin ja Elviira huusi verannalla kuin pistetty sika. ÄITIYDEN IHANUUS!

No, ei siinä mitään. Veera selkään ja lapsi kainaloon. Vaihdeltiin vielä pari kertaa, jos olisin saanut oikean laukan vastaisena menemään, mutta ei se niin nätisti onnistunut. Veera meni sitten vielä pari kertaa sen läpi, että hevonenkin tajuaisi mistä on kyse.

Nämä säätöpäivät on niin hajottavia. Trailerin korjaus/ vuodon tutkinta ei ole oikein edennyt, mutta onnekseni nyt huomasin, ettei hommat mitenkään pääse loppumaan kesken. Corollan pakoputki vuotaa... JIPPII!

Rupean nyt selaamaan Motonettia, jos sieltä löytyisi varaosa. Ei tarttis olla näin omatoiminen, mutta oon. Vittu. Ja vähän raivoissani koko ajan. Parasta seuraa heh heh.

Summa summarum

Reilun vuoden tapahtumat pähkinänkuoressa.


Muutettiin maalle Villen kanssa.
Ostettiin talo, jossa on sen verran maata, että saa ne hevoset pihaan. NE HEVOSET.

No, niitä on nyt sitten neljä. VITTU, NELJÄ!

Rokki synnytti viime kesänä maailman kauneimman ja hienoimman ja fiksuimman ja parhaimmankin tietty varsan Valtteri Valloituksesta. Varsa on Hilma Hurraa.

Mutta sitten olin jo vähän niin kuin vahingossa ostanut kaverini kanssa kenttätamma Legenda III.

Ja nyt heinäkuussa 2015 muutkin naiset ympärilläni sekosivat ja hankimme jälkikasvulle ponin. Hän onkin Vakkavuoren viisain mies, eli Sokrates :D Sähäkkä pikkushettis :)


Suositut tekstit