Oma murunen tuli laitumelta kotiin

Hilma ja puolisoni (joka ei välttämättä haluaisi juuri suihkusta tultuaan esitellä hevosta kameralle 😄 ) 

Rokin ristiselkäjumppaa

Tehdään päivittäin ja/tai ainakin viisi kertaa viikossa erilaisia jumppatehtäviä.

Jumppatehtävien tarkoituksena on suoristaa Rokkia sekä ilman ratsastajan painoa tasapainottaa takaosan käyttöä sekä vahvistaa selkälihaksia.

Rokki on kovin vino oikealle, eli harvinaisesti hevosille oikeaan kierrokseen banaani. Tästä syystä vasen takajalka ei vahvistu ja vasen etujalka tekee ultramäärän duunia. Näillä harjoituksilla on tarkoitus jumppauttaa hevosta suoraksi ja notkeaksi.

Rakkauden hedelmä 16 vrk

Sunnuntaina oli JÄNNITTÄVÄ päivä! Lähdettiin illalla Rokin ja Saken kanssa Kylämäkeen ultraan. Tarkoituksena selvittää onko siemen tarttunut vai ruvetaanko ottamaan taas kiimoja kiinni. 

Siellähän se pallero köllyi! Tuntuu uskomattomalta! Ori hyppäsi yhteen kiimaan vain kerran, ja PAM, tamma on tiine. Se kyllä oli todella hyvä kiima, ja puolentoista päivän jälkeen astutuksesta Rokki oli jo niin äkäinen ämmä Sakkea kohtaan, ettei ollut mitään tarvetta toiselle reissulle oriin luo. 

Rokin ja Pirvetin yhteistyön tuotos, 16vrk.

Seuraavaksi ultrataan vuorokausilla 30, ja toivotaan, että kaveri pysyy matkassa mukana ja kasvaa toivotusti koko tiineyden ajan. Olen onnellinen ja helpottunut! Ainakaan pariin viikkoon ei tarvitse kytätä kiimoja tai ajaa Hyvinkäälle lemmenhommiin. Toivotaan parasta ja annetaan tamman elää stressitöntä elämää :) 

Tuunausta ja kouluttamisia

Kesäloma! Silloinhan sitä on ihmisellä aikaa kokeilla kaikenlaista. Tutustuin keväällä Marijke De Jongin Straightness training - nimellä kulkevaan koulutusmenetelmään. Menetelmä on yksinkertainen. Se tähtää hevosen epäsymmetrisyyden korjaamiseen yksinkertaisilla harjoitteilla, joita ovat liinatyöskentely, work in hand (mikäköhän olisi virallinen suomennos... maastakäsittely?) ja ratsastus, ja myös vapaana työskentely. Marijke De Jongilla on youtubessa tosi paljon videoita, sieltä voi katsoa miten hän hevosia opettaa.

Aloitin Rokin kanssa pari päivää sitten työskentelyn. Aluksi opeteltiin myötäämään paikallaan seisten päätä sekä alas että molemmille sivuille pitkällä kaulalla. Kuten alla olevassa kuvassa.

Köyhän miehen kapsoni, tosin ilman köyhyyttä. Pannassa on blingiä niin paljon, että piti oikke laitta aurinkolasit silmille. 

Eilen aloitimme käyntiharjoitukset, eli olin hyvin lähellä Rokkia, ja pyysin päätä alas, hevosta kävelemään hyvin itsensä alle astuen ja ympyrällä sisäänpäin taipuen. Oikeaan kierrokseen Rokki on huomattavasti jäykempi ja jää helposti kaulastaan suoraksi. Vasen kierros ja vasen takajalka taas toimivat oikein hyvin. 

Tänään teimme kolmannen harjoituksen ja Rokki oli tajunnut homman hienosti. Pystyin olemaan jo vähän kauempana hevosesta, ja Rokki silti taipui sisäänpäin jopa vaikeammassa oikeassa kierroksessa. Uuden asian harjoittelumme on ollut kestoltaan noin 5 minuuttia, ja jokaisen oikein tehdyn asian jälkeen hän on saanut kiitokseksi ääniavun ja muutaman rypsipelletin. Rokin mielestä tämä harjoittelu onkin aivan parasta mitä hän tietää. Hän on koko harjoituksen ajan tyyni, kuuliainen ja malttavainen, mikä tälle hevoselle on kiintoisaa. Vai olisikohan se jo tiine? Taitaa olla meikäläisen toiveajattelua.

Saken kanssa aloitin eilen illalla myös kevyet liinaharjoitukset, joiden päätteeksi hän oli niin "kouluttautunut", että antoi sumuttaa hyönteismyrkyn ilman laukkapiruetteja. Kiitokseksi toki sai pellettejä, kuten herrasmiesponin kuuluukin. 

Tänään olen saanut myös aloitettua ponikärryjen huoltotoimenpiteet. Sen verran on kovaa ajoa tullut, että pientä korjaamisen varaa on. Uusin hiukan pintoja ja toivon mukaan joku reipashenkinen mieshenkilö rakentaa uuden ja jykevämmän penkin irrottamani tilalle. Raudat olen nyt käsitellyt hiekkapaperilla ja ruostespraylla, ja vanerit odottavat vielä uutta maalipintaa. Alalaudat uusin kokonaan. Oikeastaan haluaisin kokonaan uudet kärryt, mutta onhan se hyvä, että minulla on jotain tekemistä kesälomalla. Niiden 3000 odottavan projektin lisäksi.

 

Ponille hankitut kärryt ovat olleet kohtalaisen hyvässä käytössä meillä,
joten nyt uutta maalia pintaan ja hiukan puuosia vaihtoon.

Hilma ja maailman kilteimmän varsan kesäloma

Hilman kanssa on touhuttu koko kevään ajan säännöllisen epäsäännöllisesti. Vihreä kasvattaja kun olen, huolestuin Hilman huonontuneesta ravista ja käytin myös hänet Tampereen klinikalla. Kasvuhäiriöröntgenit olivat puhtaat ja Krisse totesi, että takapolvet ovat kovin löysät ja niiden rakenne suora, joka aiheuttaa tässä kohtaa kasvuvaihetta ravin hessuhopomaista lompsuttelua. Hoidoksi saatiin kevyttä ajoa ja kesäksi laitumeen liikkumaan. Näin sitten päätin toimia. Ajoin diagnoosin jälkeen kolme kertaa viikossa, kun siihen mennessä en ollut uskaltanut varsaa rassata kovasti, ja vein Hilman kesäkuun alussa Kylämäkeen nuorten tammojen suureen laitumeen. Siellä hän saa nyt kesän kasvaa ja oppia hevosten tavoille. Meille molemmille, siis minulla ja varsalle taisi tuo muutos olla kuitenkin aika järkytys, sillä Hilma huuteli perääni vielä kolmannenkin käyntikerran jälkeen ja itse itkeskelin ikävääni. 

Kuvassa ajon jälkeen pesty varsa lyhentää nurmikkoamme. Pikkunen tyttö! 1vuoden 9 kuukauden iässä edestä 147cm ja takaa reilut 150cm. Eli juuri sopiva minulle :)

Kengät otin Hilmalta pois ennen laitumelle laskua, ja se olikin sitten ihan omanlaisensa pepputreeni. Hilmalla on vielä ollut pieni kavio, ja nauloina on käytetty pienikantaisia poninauloja. Tuli kunnon hiki, kun kalvoin niitä ulos kengästä. Hilma oli aluksi sitä mieltä, että hän ei kyllä todellakaan anna minun tehdä takakavioille mitään (kaksi tehtyä kengitystä on tehty rauhoitettuna), mutta suomenhevosta itsepäisempi on vain sen emäntä. Lopulta hän seisoi aivan kiltisti. Kun seuraavana päivänä raspasin kaviot muotoon, niin yllättäen kavioiden nostamisessa ja ylhäällä pitämisessä ei ollutkaan enää mitään ongelmaa. Niin ne vauvat oppivat. Traileriin hän meni totutusti hienosti, ja matkusti 35 minuutin matkan Kylämäkeen yksin ja todella hyvin. Ei ollut traileriin tullut edes matkakakkaa. Ei tuollaista hevosta voi kuin rakastaa!

Tässä kuvassa kotiinjääneet pallerot huoltavat klapipinon vierustoja. Hevosille on tarjottava tärkeitä ja rotutyypillisiä tehtäviä.

Rokki ja rakkauden kesä

Nyt muuten tulee sitten pitkä postaus, pahoittelen ja kiittelen jo etukäteen, jos joku väsyy kesken tai jaksaa loppuun asti.

Maaliskuussa käytiin kauden ekoissa JA ainoissa koulukisoissa Paimiossa upeissa Korpimäen puitteissa. Lappuun tuli numeroita 2-7, ja ihan ymmärrettävistä syistä. Mentiin nimittäin väärää laukkaa. Tätä rupesin sitten selvittelemään ja käytiin siellä Tampereen Klinikalla Kristiina Ertolan vastaanotolla. Liinassa Rokki liikkui laukassa kankeasti. Röntgeneissä ei löytynyt mitään muutoksia jaloista, jopa kinnerpatti"muutokset" menivät kuulemma Krissen mielestä normaaliin skaalaan. 

Taivutuksissa Rokki reagoi takapolviin, oikeaan vuohisniveleen (jossa onkin outo kiertoliike käynnissä) ja vasempaan etupolveen, mikä taasen yllätti minut. Tämä käynti tehtiin siis huhtikuussa. Kun kortisonipiikkien jälkeen sai alkaa liikuttelemaan Rokki olikin varsin kiva. 

Krisse määräsi meille kavalettitreeniä ja sitä sitten tehtiin pikkuhiljaa. Kavaletit jätin tosi pieniksi, eli puhutaan 30 cm korkeista. Näissä harkoissa oli kiva huomata se, että Rokki tuli myötälaukoissa alas ja osasi vaihtaa sitten lopulta laukankin pienen kavaletin päällä tulevan laukan suuntaan. Kaverini Veera kävi ratsastamassa Rokilla kokoavia harjoituksia, ja niissä sitten huomattiin, että laukan pyöriminen oikeaan suuntaan ei vaan onnistunut. Taas se oikea takajalka "laahasi" ja huonontui treenin kohotessa. 

Näistä tein sellaisen summa summarumin, että kun oma elämäntilanne estää kisaamisen tällä kaudella , eikä Rokki ole täysin satanen, niin annan sille lepokauden ja yritän tiineeksi. Epäilin, että Rokilla olisi taas jotain häikkää ristinivelessä, mutta kesäkuussa käynyt osteopaatti Mari Vidgren totesi Rokkia käsiteltyään, että hevonen ei reagoi tarpeeksi voimakkaasti hänen käsittelyynsä, eli ei tulehduksia. Osteopaatin seuraaminen oli muutenkin mielenkiintoista. Rokki otti varmaan viisi kiloa herneitä nenäänsä, eikä ymmärtänyt ollenkaan osteopaatin hänelle tekemiä harjoituksia ja venytyksiä. Varsinkin takaosan pyöristäminen metalli"kynillä" oli Rokin mielestä aivan JÄRKYTTÄVÄÄ! 

Minua huvitti, kun katselin hevosen sisäänpäinkääntynyttä kiukkua osteopaatin käsittelyssä. Saimme kotitehtäviksi erilaisia jumppaharjoitteita, joita olemmekin sitten tehneet. Osteopaatin mukaan laukkaa huonontaa Rokin yläselän ja erityisesti ristiselän jäykkyys. Sen notkistamiseen ja "asentotunnon" parantamiseen yritän nyt keskittyä. 

Osteopaatin käytyä Rokille tuli kolmen päivän sisään aivan valtavan hyvä kiima. Kohtuödeema oli kolme plussaa (+++) ja yksi iso follikkeli (1x 44mm) kehittymässä. Pakkasimme kimpsut ja kampsut eli lapseni Elviiran 3,5 ween, kaverini Satun, shetlanninponimme Sakken ja Rokin matkaan ja lähdimme perjantaina kohti Hyvinkäätä ja Rokin kesäsulhasta Pirvettiä. 

Pirvetin valitsin seuraavin perustein isäoriiksi. Rokilla on hieman parantelemiskelpoinen takaosa, ja Pirvetillä mainitaan hyvä takapää, joten tässä kohtaa ori auttaisi tamman puutteissa. Pirvetin luonne on myös äärettömän hieno ja se on suorittanut kansallisella tasolla kaikissa kolmessa peruslajissa, joiden lisäksi sillä on myös harjoiteltu valjakkoajoa. Ori on myös pieni, ja kun itselleni varsaa teen, niin mieluummin haluan pienen kuin suuren suokin, varsinkin kun olen aivan kääpiöjalkainen pikkumaatuska. Edellisten lisäksi Pirvetti on kaunis ja väritykseltään sabino. Pidän merkeistä hevosessa, ne luovat ulkonäköön rytmiä ja ryhtiä. Pirvetin harvat, LIIAN HARVAT, varsat ovat myös erittäin onnistuneita ulkomuodoltaan sekä luonteeltaan.  Oma kohtaista kokemusta on yhdestä varsasta, jota ratsastin sen ollessa nelivuotias, ja halusin sen ostaa. Tällöin kauppoja ei syntynyt, mutta ajatus Pirvetistä ratsastettavuuden periyttäjänä jäi jonnekin takaraivoon kihertämään. Pirvetti on myös suoraan Kelmistä, ja hienon isälinjan yhdistäminen Rokkiin kelpasi minulle. 

Pirvetti astuu vain luomuna, mikä ei oikeastaan aiheuttanut tässä kohtaa pohdintaa sen enempää. Lähinnä vaatii minulta enemmän ajamisen vaivaa, sillä tamma pitää aina kuljettaa oriin luokse sopivaisena tärppipäivänä. 

Yhtenä iltana sitten pääsimme lähtemään matkaan, ja sekalainen seurakuntamme tosiaan oli sitten paikalla Hyvinkäällä perjantaiehtoona. Laitoin Rokin Pirvetin tarhaan, josta ori oli poissa. Tamma haisteli oriin kakkoja ja oli samantien aivan "myyty". Hän rupesi pissailemaan, ja kun ori tuotiin aidan toiselle puolelle tervehtimään, ei Rokki pystynyt kiimaltaan aluksi edes kävelemään. Oli vain tärisevin jaloin kiimassa ja pissaili liruja tarhaan. Totesimme, että "kiima taitaa olla aika hyvä" ja naureskelimme tamman hassuudelle. Satun kanssa olimme ensi kertaa luomuastutuksessa, mutta sen verran meillä oli järkeä päässä (mikä on siis ihme) että olimme ottaneet mukaan turvakengät, kypärät, hanskat, suitset ja liinat. Rokki puettiin astutusliinoihin, suitsiin ja otimme liinan ja narkin kuolainrenkaisiin kiinni. Ori tuli omistajansa Heidin kanssa tarhaan ja oli aivan superherrasmies. Muutamaan kertaan hörisi. Laitoimme tamman takajalat kuoppaan ja kun ori hyppäsi, tamma karkasi alta. Emme olleet Satun kanssa valmistautuneet ihan sellaiseen lähtöön, mutta eipä sitä tammaa siinä kukaan muukaan olisi pitänyt. Rokkia ei koskaan ole luomuastuttu, joten hän ei tiennyt mitä odottaa. Sitten tamma olikin aidan vieressä, otimme kuolainrenkaista kiinni ja ori astui toisen kerran. Tilanne sujui mainiosti, ori oli äärettömän lempeä, ei purrut, ei komentanut, eikä tamma yrittänyt lainkaan karata tilanteesta, vaikka silmistä näki että tammaa hiukan pelotti. Ori sen sijaan oli varsin tyytyväinen, kuten arvata saattaa. 

Eipä siinä muuta sitten ollutkaan, pakkasimme tamman takaisin traileriin, jossa poni oli elämöinyt poissaollessamme, ja tuuletimme auton hytin, jossa lapseni katsoi netflixistä my little pony -sarjaa. Jännittävä reissu kaiken kaikkiaan! Nyt jännitetään vielä sitä, mahtoiko tammaan tarttua siemen, vai otetaanko uusi kierros heinäkuussa. Pitäkää peukkuja pystyssä!

Ellin määräämää liikuntaa

Eilen hypättiin Rokin kanssa pikkukavaletteja. Niitä Ell määräsi takaosan vahvistamiseksi. Rokki on parempi kuin aiemmin, mutta silti sanoisin että oikea takajalka on vieläkin liian hidas. Soittelen siitä maanantaina Tampereelle. 

https://youtu.be/I8diSbtvPME

Omituisia klippauskuvioita eli klinikkareissu

Kisoista jäi ihmetyttämään Rokin kummallinen "nostanpa oikean laukan avuista vasemman laukan". Kavereiden suosituksesta varasin ajan Tampereen hevosklinikan Kristiinalle. Täältä tulee jo matkaa Tampereelle, mutta onneksi sain ihan parhaan matkaseuran Mervistä.

Ajettiin -TIETENKIN- navin ohjaamana Tampereen keskustan ja kaikkien tietyömaiden läpi. Olisin varmaan kuollut ajostressiin ellei Mertsi olisi naurattanut mua sen jutuilla matkan aikana.

Päästiin perille vain viisi minuuttia myöhässä ja saatiinkin ottaa heti hevonen liinan päähän. Tampereella ei ole mitään erillistä kenttää, vaan hevoset liinatetaan suht tasaisessa paikassa, josta ravihevoset menevät radalle. Rokki esitti aika korskeata pollea ensimmäiset kierrokset, ei varmaan koskaan ole noussut polvi noin paljoa. Kuppi meni ihan nurin, kun hevoset juoksivat kehää pitkin, eivätkä hirnuneet takaisin.

Kristiina oli sitä mieltä, että se oli liikkeessä jäykkä ja takaa voimaton. Meikäläisenkin silmään se näytti liike näytti hankalalta ja kulmikkaalta, joskaan heppa ei ontunut.

Taivutuskokeissa hevonen reagoi takapolviin, oikeaan vuohisniveleen ja vasempaan etupolveen. Röntgeneissä (uusissa eikä vanhoissa) löytynyt mitään vikaa, joten Kristiina päätti hoitaa paikallisesti kortisonilla ja jollain sekoitteella. Piikitettiin ennaltamainitut paikat ja ohjeeksi saatiin kaksi viikkoa kävelyä, jonka jälkeen takaisin töihin. Kavaletti ja jumppasarjatreeniä meille määrättiin myös. Hyvin pitkärunkoisuuden (joka lukee anamneesissa, reps kops) Rokin pitää olla vielä timmimmässä lihaksessa kuin lyhyemmät kaverinsa.

Nyt on sitten taas karvattomaksi ajeltuja, hiton rumia läikkiä hevonen täynnä. Ja niin, tämän ellin mielestä kintereiden muutokset menevät normaaliin jakaumaan. Itsekin ajattelen, ettei kinnerhoidolla ollut oikeastaan merkitystä ratsastettavuuteen, taisi ongelma olla koko ajan takapolvissa... Hevosen pitäminen on halpaa kuin saippua! Jotenkin Tampereen klinikasta tuli sellainen olo, että sinne voisi mennä uudestaankin. Homma toimi nopeasti, ei lähdetty turhia ultrailemaan, vaan siirryttiin hoitoon. Selkä oli palpoiden rento ja aristamafon eli sillä puolella pieni hurraa. Myöskään röntgeneissä, joita nyt on otettu aika monta, ei ole ollut nivelongelmia, irtopaloja eikä muutakaan shittiä. Hurraa!

Kengitystä ja matkustusharjoittelua

Käytiin naapurissa hakemassa kaikille poneille uudet korkokengät. Se olikin hyvää harjoittelua Hilmalle. Hän oli super, kuten aina :D

Kauden ekat koulukisat

Nyt pitää kyllä sanoa, että olipahan reissu.


Minä ja Rokki ei olla käyty valmennuksessa sitten marraskuun. Olin aika höpsö, kun lähdin heti helppoon A:han, mutta mitä siitä. Parempi on kokeilla kuin jäädä miettimään.

Rokki on myös kangella paljon kivampi ratsastaa. Rauhoittuu kun on rautaa suussa ja on kevyt ja kuuliainen edestä. Rokkia ei siis tarvitse sillä kangella runtata muotoon, vaan jotenkin saa kädestä rauhallisemman otteen kangella. Baucherilla Rokki on aika jäätävä, tavallinen nivel on sillä suht kiva. Kolmipalalla ei pysty keskittymään pidätteisiin ollenkaan. Hän on sen verran herkkä suustaan, niin kaikki ylimääräinen liike siellä häiritsee häntä.


Joka tapauksessa viime lauantaina oli sitten meidän kauden ekat koulukilpailut, seuratasolla Korpimäessä. Sehän on aivan ihana paikka, ihmiset ovat tosi ystävälliä ja kaikki on hienosti hoidettua ja siistiä. Sinne on mukava mennä kisoihin.

Kävin edeltävä torstaina Korpimäessä testaamassa radan ja näyttämässä Rokille paikan. En ole kentällä mennytkään, kun oma kenttä on vielä sohjoinen, eikä siinä pyöriminen itsekseen ole huvittanut. Jäi myös takaraivoon tammikuun lopussa tapahtunut Rokin takaosan täydellinen altalähtö liukkauden takia. Siitä jäi minuun sellainen varovaisuus, että kaarteet ja isommat vauhdit jätetään paremmille pohjille.

Lauantaina kävin vielä aamulla töissä. Olin saanut jonkin tylsän flunssan, jonka takia olin vähän tukkoinen (ja nyt sitten nenä vuotaakin siihen malliin, että se pian irtoaa paikaltaan). Lastenhoito-ongelma lauantaina oli melkoinen. Elviiralle ei löytynyt ollenkaan hoitopaikkaa, ja mieskin oli töissä koko päivän. Perjantaina Elviiran leikkitreffit peruuntuivat ja sitten piti nopeasti keksiä mihin laitan lapsen, että pääsen kisoihin. Naapurin mamma tuli apuun ja lupasi sen aikaa katsoa Elviiraa. Ihan mahtavaa.

Lauantaina oli siis ihan hirveä kiire. Pääsin töistä klo 13 ja heti piti hakea Elviira hoidosta. Ajoin ajatuksissa ohi päiväkodille johtavasta liittymästä ja moottoritietä pitikin sitten ajaa aina Hajalaan asti, että pääsin kääntämään. Siinä kohtaa myös erittäin epäluotettavasta Iphonesta loppui akku, enkä voinut edes soittaa Sonjalle, joka oli luvannut tulla jeesimään kisoihin. Mä melkein hermostuin, mutta sitten ajattelin, että en jaksa hermostua, pitää säästellä paukkuja.

Hain lapsen, vein mammalle ja juoksin sisään vaihtamaan housut noin klo 14.08. Söin vanukkaan ja juoksin ulos. Sonja pesi siellä jo hevosesta pahimpia lantakikkareita pois ja noin vartin päästä päästiin lähtemään eli ihan ajallaan klo 14:27. Ei muuten onnistuisi tällaiset aikataulut lastausongelmaisten hevosten kanssa!

Korpimäkeen ajaa meiltä talvikelillä noin 25 minuuttia, olen varovainen kuski, joten varaan aina enemmän aikaa kuin olisi välttämättä tarpeen.

Perillä oltiin hiukan ennen kolmea. Kävin ilmoittautumassa luokan viimeisenä  - tietenkin - ja sitten katsoimme vielä Valtterin, Hilman isän, radan.

Klo 15.20 alkoi verkka ja klo 15.30 olin sitä mieltä, että kuolen hevosen selkään, jos vielä jatkan. Että eiköhän tämä ollut tässä. Samassa verkassa oli Heli Kehvelin kanssa ja Ville Vintiö, joka on ihan megasöpö suomenhevonen. Siellä me suokki-ihmiset sitten verkkailtiin ja pohdittiin, että mihinköhän kohtaan se pitkältä sivulta alkava pohkeenväistö pitikään lopettaa. Se oli ihan hulvatonta! Jotenkin tosi hyvä fiilis ratsastaa noin kivojen ihmisten kanssa.


Olin taas katsonut väärin lähtöaikani. Kuvittelin, että se on 15.41, mutta se olikin 15.47 ja siinä kohtaa olin jo ihan flunssahiessä. Ei olisi pitänyt lainkaan verkata, mutta jossittelu näin jälkeenpäin onkin helppoa.

Radalla mä koitin nyt vaan olla rento. Jotenkin mulla on ollut sellainen tunne, että varsinkin käynneissä Rokki jännittyy kovasti. Helppo A:10 2011 on lisätty käynti kohta kerrottuna kahdella, ja Rokki rikkoo helposti käynnin tahdin, kun kerään lisätystä keskikäyntiin ohjat.

Alku meni ihan kivasti, Rokki tuntui suht rennolta ravissa, vaikkakin kiemurteli keskilinjalla hiukan. Tulin itselleni väärästä suunnasta. Sitten alkoi se vaikea osuus, eli lisätty ravi. Mulla on Rokin kanssa kaksi vaihtoehtoa. Ratsastaa ravi temponlisäyksenä, koska lisätä Rokki ei osaa. Tai sitten koittaa nostaa sen päätä, jolloin yrittää saada enemmän takaosaa alle, joka yleensä johtaa siihen, että Rokki rikkoo tahdin tai nostaa laukan. Eli toisin sanoen lyllersin alun raviosuudet läpi ilman kummoisempaa lisäystä. Molemmista lisäyksistä 5,5.

Pohkeenväistöjä pelkäsin etukäteen kovasti, koska Rokki jännittyy niissäkin kovin usein ja tulee vahvaksi edestä ja juoksee eteenpäin. Mulle on edelleen epäselvää, kuinka paljon pitäisi väistää ja millaisen asetuksen kanssa väistän, mutta seurattiin nyt ainakin oikeaa tietä. Pohkeenväistöistä tuli hieman yllättäen kutoset, mikä on siis iso yllätys, kun mielestäni me ei edes väistetty, kun tie oli niin loiva. Noooh...

Lisätty käynti on myös ikuinen mysteeri mulle. Katsoin A.T.Unikuvan radan kyseisestä luokasta ja ajattelin vaan, että jaa, heitän vähän ohjaa pois ja lyllerrän lantiolla hiukan mukana. Saatiin siitä kutonen, lapussa lukee "astuu yli, kaula saisi venyä ja energisemmin". Siis tämähän on hauskaa. Mä en tiennyt, että kaulan pitää venyä eteen alas, mutta nyt tiedän :D
Lisätty käynti oli kerrottu kahdella, ja mä vaan taputtelin itseäni mielessäni, että Rokille ei tullut käyntiin tahtirikkoja, eikä se kiihdyttänyt pitkää sivua kohtia.

Sitten seurasi mulle radan jännittävin kohta, siirtyminen lisätystä keskikäyntiin. Rokki helposti ohjia kootessa jännittyy ja nostaa pään ylös ja sekoilee etujaloillaan. Nyt ei. Meni itse asiassa ihan hyvin siirtyminen keskikäyntiin. Siitä saatiin kutonen, lapun mukaan pitää valmistella huolellisemmin. Se ehkä sopii kattamaan mun koko elämäni. "Hanna, valmistele huolellisemmin! Kaikki!" -no, okei sit...

Ensimmäinen takaosankäännös meni ihan ok, ratsastin takaisinpäin ja sitten unohdin ratsastaa. Ajatuksissa olin ihan kahvilla. Rokki ei kääntynyt ja toinen takaosankäännös kesti ehkä noin puolituntia, jonka aikana olisi voinut ajaa Teboilille, ottaa munkkikahvit ja ajaa takaisin kisapaikalle katsomaan miten loppurata menee. No siitä saatiinkin sitten nelonen.

Harjoituslaukka kirjaimessa G nousi ihan ok, vaikka vielä enemmän ylämäkeen meitä haluttaisiin. Ylämäkeen on vaan niin kauhean raskas mennä, kyllä alamäkeen menee paljon helpommin :D

Keskilaukasta saatiin 6,5 mikä on ihmeellistä, en ole varmaan edes aiemmin osannut ratsastaa tarpeeksi kovaa keskilaukkaa, koska nyt mentiin sitten senkin edestä. Täyskaarto vasemmalle oli myös 6,5, puoliympyrä vastalaukassa 6, mutta raviin siirtymisen oikeasti unohdin valmistella. Ajattelin vaan, että fuck shit, ratsastin liian pienen puoliympyrän S-R väliin. Ei semmoisia kannattaisi radalla miettiä, vaan olla hetkessä koko ajan.

Sitten juutuin siihen huonoon siirtymiseen ja Rokki tuli epätasapainoisena C:hen. Nostettiin väärä laukka, enkä mä edes huomannut mitään. Rokki on tehnyt tämän monta kertaa treenissäkin, eli ottaa vasemman, vaikka oikea pitäisi olla. Mulla on lantion kanssa hiukan ongelmia, eli oikea jalka pidempi ja samanmittaisilla jalustinhihnoilla vasen istuinluu painuu enemmän alas, jolloin herkkä Rokki on, että jaa, taas mennään vastalaukkaa. Mä olen niin puuperse, etten edes huomaa mitään, siinä vasta sitten kaarteessa olin varma, että pitää vaihtaa laukkaa. Näistä tuli 2 ja 4 pisteet, heh heh. Täyskaarto ehdittiin sentään tekemään, tosin kiireisenä, oikeaan kierrokksen ja puoliympyrä vastalaukassa ja siirtyminen raviin palkittiin 6,5.


Lopuksi ravi oli hiukan hätäistä, ja olin ihan hirveän harmissani väärästä laukasta. Piti etsiä kyllä aika kaukaa sitä tuomarille suunnattua hymyä, kun ei hymyilyttänyt yhtään. Harmittaa, kun itse teen ihan tyhmiä juttuja, ja hevonen vaan yrittää kaikkensa, mutta sellaista se on. Opettelua!

Jälkeenpäin on itse asiassa ihan kiva tajuta, että kuinka paljon tostakin kokemuksesta oppi! En ollut koskaan aiemmin ratsastanut helpon A rataa lyhyellä kentällä, ja tämäkin oli vasta toinen helppo A ikinä. En ole ehtinyt harjoittelemaan takaosankäännöksiä valmennuksessa kuin kerran, joten pelkästään se, että ne meni edes jotenkin sinnepäin on tässä kohtaa meikäläiselle ihan hyväksyttävää.

Kiva huomata, että Rokin laukka on kehittynyt niin paljon, että OIKEAN laukan noustessa sieltä voi saada 6,5 pistettä. Aiemmin papereissa luki aina "lisää voimaa takaosaan, laukka vielä kovin raaka jne." Nyt luki "Kaunis heppa, tänään teillä oli kovin kiire ja ajatusta enemmän ylämäkeen."

Kuten Sonja paluumatkalla lohkaisi, sitä ajatusta ylämäkeen on jo tosi paljon, toteutus vain lähinnä puuttuu :D

Saatiin ihan odotetustikin luokan huonoimmat pisteet. Mitäs niistä sitten ihmettelemään? Eteenpäin sano mummo lumessa ja Hanna nuhassa.

Jatkossa voitaisiin yrittää saada vähän tasaisempi keskiarvo numeroiden suhteen. Nyt nimittäin oli kaikkea välillä 2-6,5.

Klo oli meidän lopetellessa jo neljä, ja meidän piti äkkiä suihkaista hevonen koppiin ja ajaa kotiin. Ajattelin, että Elviira ranttaloi kuitenkin menemään siellä mamman tykönä.

Ajoin kotiin, hevonen loimiin ja syömään. Sitten menin mamman luo. "Täällä kaikki hyvin. On syöty ja juotu ja leikitty". Niin kauan olikin kaikki hyvin, kun minä tulin paikalle. Elviira sai jäätävän raivokohtauksen, koska hän EI halunnut lähteä kotiin. Söin siinä sitten vielä kalasoppaa, kun sitä kerran tarjottiin ja paranneltiin maailmaan tovin verran ennen kuin lähdettiin Elviiran kanssa kotiin.

Yhteenveto:

Ihan kiva ja opettavainen päivä, mutta vähemmän kiirekin on joskus ollut :D

Parasta päivässä oli touhu ja tohina: olin töissä, olin lapsen kanssa, olin hevosten kanssa ja näin siinä samalla kavereita. Sekä hain hyväksytyn tuloksen helposta A:sta. Multitasking kyl kyl!

Satulat hylkivät lyhyitä ihmisiä?

Kokeilin taas satulaa. Tällä kertaa alla oli koulupainoitteinen yleissatula. Rokille se sopi hienosti, mutta mulle se oli mahdollisimman epäsopiva. Jumputin noin 5 minuuttia satulalla ja heti sain ristiselkäni kipeäksi. Joten ratsastan edelleen Prestigen estepenkillä tai Stubbenin estepenkillä.

Olen nyt kokeillut 68 satulaa yhteensä Leidille ja Rokille. Hirveä ajo- ja aikamäärä uponnut näihin kokeiluihin. En vaan mahdu yhteenkään koulusatulaan. Edelleen paras satula mulle on mun vanha Kieffer Lech Profi, jota ei saa levitettyä enää Rokin tarpeisiin. Se satula antaa lyhyelle ratsastajalle mahdollisuuden istua pystyssä, ei ohjaa liikaa jalkaa ja siinä on myös kapea keskiosa, eli jalat eivät aukea liikaa.

Lähes kaikki Albionin koulupenkit ovat olleet kaameita. Prestigen koulusatuloissa takapuoleni on mennyt kuin ankalla ja polveni hakannut vasten reisitukea. Kai nuokin satula on tehty keskivertoihmisen 175 cm pituuteen. Minä olen 160cm ja töppöjalkainen. Estesatuloissa sentään polvituet tulee oikeaan kohtaan. Great.... nyt tunnen itseni kääpiöksi...

Haluaisin flat seat koulusatulan, lyhyillä siivillä, isolla selkärangantilalla , suht suoralla rungolla ja takaa ylöspäin kaareutuvilla paneeleilla. Ja mahdollisimman minimaalisella reisituella. Tällaisen ostan heti, kun mulla on ylimääräinen 4000e taskussa.

Tai sitten vaan ratsastan tyytyväisenä estesatuloilla. 2012 uutena ostamani Stubben Edelweis on aivan ihana. Suurin osa ihmisistä ei tykkää siitä yhtään, mutta mun ristiselkä oikein huokaa, kun istun siinä. Pääsen lähelle hevosta ja istuin tai tuet ei ohjaa mua yhtään, eli lihaksilla saa siellä pönöttää.

Ihmettelen, että onko muilla lyhyillä ratsastajilla samanlaisia ongelmia? Vai onko ratsastus vain pitkien ihmisten laji?

Maaliskuulumisia ja lumettoman maan odotus

Sulaispa jo...

Tuntuu, että tämä talvi on kestänyt iäisyyden. Hevosella kyllä pääsee, mutta en ole kovin reipas vetämään traileria näissä sohjosäissä.

Tänään Hilmalla oli kolmatta kertaa kärryt perässä. Hilma kääntyi vuodenvaihteessa kaksivuotiaaksi, ja opettelee nyt hiukan myöhäisesti kärryttelemään.

Ensimmäisellä kerralla laitoimme kärryt perään mun miehen kanssa. Hän syötti ohraa ja mä lykkäsin aisat aisalenkkeihin. Mentiin taluttaen molemmilta puolilta pari kierrosta kentällä. Varsa oli kovin tyytyväinen ja sai ohraa joka kierroksen välissä.

Sunnuntaina Hilmalla oli toista kertaa kärryt perässä. Minä ja Ville talutettiin ja Heli istui kyydissä ja ohjasi. Hilma käyttäytyi aivan superhienosti.

Tänään maanantaina Hilmalla oli kolmatta kertaa kärryt perässä. Talutin Heliä alkuun sen kanssa, mutta Hilma vain seurasi mua, eikä kuunnellut ajajaa ollenkaan. Tehtiin niin, että Heli meni päähän ja mä kiipesin kärryille. Heli antoi pitkän narkin ja pian todettiin, että sen voisi vaikka ottaa pois, niin Hilma joutuisi keskittymään ajo-ohjeisiin kärrykuskilta.

Siinä me sitten Hilman kanssa ajeltiin pitkin kenttää, otettiin pätkiä ravia, pari nättiä pysähdystäkin ja käyntiä. Hilma toimi kuin unelma! On se vaan sellainen sydänkäpynen!

  Rainion Heli naapurista on ollut nyt pari kertaa meitä opettamassa, ja hän myös kuvasi Hilman ja mun ensimmäiset itsenäiset ajot. Hih! Tämä on kyllä paras heppa ikinä!

Käytiin vielä kääntämässä maastossa takatiellä. Sen teimme tosin talutuksessa. Hilma ei sielläkään hötkyillyt yhtään, vaan käyttäytyi kuin olisi aina ollut kärryjen edessä.

On se uskomattoman ihana - olen aivan rakastunut häneen!

Kuvia viime kesältä

Samoja kuvia löytyy ystäväni Veeran blogista: Näe minut tässä

Viime kesänä Veera lainasi mulle kankisuitsiaan ja niillä harjoiteltiin Leidin kanssa vähän korkeammalle kokoamista. 

 

On se rautiaskin vaan niin kaunis väri auringonpaisteessa!

Tässä kuvassa vaihdetaan vähän enemmän ylämäkeen, heh. Leidi oli mielettömän kuuliainen kangilla, ja teki hyvää muodolle ottaa kuuriluontoisesti kankitreeni.

Talvikuntoilua

Rokin kanssa ollaan haettu mäistä ja hangesta aikamoiset lihakset. Nyt on lihakset vaikeampiinkin kiemuroihin, jos tuo kevätpörriäisen tekemä energia vielä hiukan laantuisi.

Hilmalla oli tänään toisen kerran kärryt perässä. Heli kiipesi kuvan oton jälkeen kärryille, ja otettiin pienet pätkät raviakin.

Se tunne

Eilen oli karsea ilma. Maa jäässä ja ällöttävä, kylmä tihkusade. Mutta ei haitannut! Hevosen selässä ei sadetta huomaa. 

Tein ensin maastolenkin Rokin kanssa ja otin sitten vielä Leidin rinnalle juoksemaan. Tiet olivat peilijäässä, mutta hokit purivat hyvin maahan ja metsässä oli vielä lunta. 

Kuva on sellaisesta hetkessä, kun ollaan juuri tyttöjen kanssa laukattu jyrkkä mäki ylös ja olen ihan onneni kukkuloilla, kun nämä kaksi hevosta ovat niin äärettömän ihania ja järkeviä ja tulevat mainioisti toimeen keskenään. Varmaan näistä hetkistä, elämyksistä ja kokonaisvaltaisesta onnentunteesta johtuu koko hevostelu. Miten sitä muuten jaksaisi lapata joka päivä lantaa ja raahata heiniä kylmässä vesisateessa?

Vielä parempaa oli kuitenkin lenkillä luvassa. Rokki on kehittynyt niin, että hän pystyy laukkaamaan niin pientä ja rauhallista laukkaa, ettei Leidin tarvinnut kuin hölkätä vieressä. Se on paljon se! Harva varmaan voi samaistua tähän, jos hevonen on aina ollut hyvälaukkainen. Rokki kuitenkaan ei ole sitä ollut, vaan pari vuotta sitten vielä painoi aina täysillä. Nyt hänen takaosansa, koordinaatiokykynsä ja lihaksensa ovat niin iskussa, että hidas laukka sohjossakin onnistuu. Ja mä olen tehnyt tämän! Niin. Ihan itse! * taputtelee itseään tyytyväisenä. Ei niitä selkään taputtelijoita paljoa ole, kun on oma talli ja olen ratsastanut viimeiset kuukaudet yksin maastossa. Joskus olisi ihana kuulla, että "olet tehnyt sen kanssa niin PALJON ja hyvin töitä." Taidan tänään sanoa sen itselleni peilin edessä ja toivoa, ettei samalla hetkellä hevosesta pamahda jokin paikka rikki. Yleensä niin tapahtuu, kun hommat rupeavat kulkemaan. Vai onko tämä vain onnistumisenpelkoa?

Robottihevonen Simo ja omien virheiden tiedostaminen

Olin tänään ratsastamassa Hööksin tiloissa robottiheppa Simoa. Hän oli aika rauhallinen kaveri, tosin meloi ravissa aika paljon. Lähdin Simon selkään sillä ajatuksella, että halusin selvittää miksi kummassa selkäni kestää ratsastamista ilman satulaa, mutta kipeytyy rististä satulan kanssa. 

Simo paljasti mulle, että oikea jalka on kovasti dominoiva ja painuu hiukan liian eteen. Tätä korjattiin pidentämällä oikeanpuolen jalustinta sekä kääntämällä varvasta hiukan kainaloon päin. 

Vasemmalla puolella sen sijaan kantapää painautui liian alas, eli se pitää jatkossa pitää rauhallisempana. Sivuttaisliikkeitä tehdessä taitoin oikeaa rannettani jokseenkin turhaan, joten siitä pitänee myös opetella pois. Kaiken kaikkiaan oikea puoleni oli selkeästi vahvempi kuin vasen. Muuten istunta oli hyvin keskellä, ja pysyin askellajeissa suht tiiviisti paikoillani, kunhan muistin käyttää vatsalihaksiani. Ohjaaja, jonka nimi meni meikäläiseltä ihan ohi, sanoi, että käden asento ja käyttö oli varsin hyvää, joten siitä ei sen enempää. 

Laukassa huomasin, että vatsalihakset eivät aina muistuneet mieleen ja välillä perse revähti ankkamaisesti liian taakse. Tässä siis syy, miksi ristiselkä kipeytyy. Kunhan muistaa pitää vatsan tiukkana ja ristiselän pyöreänä, pysyn todennäköisimmin säryttömänä. Tämän vuoksi ratsastan myös nykyään este- tai yleissatulalla. Koulusatuloihin lonkankulmaukseni sekä ristiluuni/sakraalinikama on liian jyrkkä. 

Kokeilin sitten kotona onnistuuko Rokin kanssa tai auttaako nämä kikat. Rokki oli vapaapäivän takia aivan aikapommi, mutta peltolaukoissa huomasin, että jumaleissön, kyllä vaan vatsalihat auttaa. Eikä tullut selkä tavanomaisen kipeäksi. Mielenkiintoista. Hiukan tällaista hifistelyä tämä on, mutta jotenkin tästä jäi ajatuksia raksuttamaan takaraivoon...

Leidi

Leidi sai joulukuun puolessa välissä revähdysdiagnoosin ja on siitä asti lepäillyt tai oikeastaan "lepäillyt" tarhalevossa. Hän on liikkunut mulla maastossa käsihevosena, ja eilen kiipesin selkään ensimmäistä kertaa. Koska itsesuojeluvaistoni on täysin puutteellinen, lähdin tietenkin heti mäkeen. 

Mäen päällä putosimme traktorin jälkeen, jonka jääkansi antoi periksi ja painuimme siitä läpi veteen. Mitä teki hevonen? Ei mitään. Otti etujalkansa pois vedestä ja oli, että jaa.

Jatkoimme kallioille ja metsän läpi tielle, jossa vetelimme hiukan ravia ja sitten mäkilaukkaa. Kyllä muuten lähti Leidiltä ihan eri tavalla räjähtävästi kuin Rokilta. Huh.

Lopulta kävimme tsekkaamassa uuden reitin metsässä ja Leidi oli kuin olisi aina ollut siellä.

Kentällä menimme pienen pätkän ravia. Laukkaakin koitin, mutta lumen alla on sen verran jäätä, että laukkuuttaminen tuntui aika vastenmieliseltä, joten annoin olla. On se ihana hevonen. 

Hilma ja varsan lastaaminen traileriin ilman apukäsiä

Hilma on aina ollut täyspäinen varsa. Häntä on myös käsitelty elämänsä jokaisena päivänä, joten hän on tottunut ihmiseen ja luottamus on kohdillaan.

Harjoittelin Hilman kanssa lastaamista huhtikuussa 2015. Silloin Hilma oli 9kk vanha. Teimme ensin vain kävelyä koppiin. Hän sai jokaisesta kerrasta aina palkan. Pikkuhiljaa siirryimme eteenpäin, eli takalaita kiinni. Sitten takapressu kiinni. Sitten lähdimme liikkeelle, menimme sata metriä, purimme varsan, käänsimme auton ja lastasimme uudestaan. Teimme yhden retken läheiselle Teboilin pihalle. Hilma on näin saatu siedätettyä koppiin maltillisesti, ja hän meneekin koppiin tosi myönteisesti ja itsenäisesti.

Tässä video hänestä 1,5 vuotiaana, kun kävimme 30.12.2015 trailerin kanssa reissussa.


Eikö ole mainio varsa? Olen niin onnellinen hänestä. Sympaattinen, utelias ja rohkea varsa.

Pakkasratsastusta ja parantelua

Rokki sai 30.11.15 diagnoosin kintereistään. Joulukuu meni töiden, miehen aikataulujen ja lapsen kanssa niin kiireiseksi, ettei Rokki liikkunut mun kanssani muuta kuin pariin otteeseen. Luin kinnerongelmien hoidosta, ja päätin heti diagnoosin saatuani laittaa Rokin pihattoon. Ilmeisesti karsinassa seisominen on jo oireileville nivelille haitaksi. Nivel tykkää olla liikkeessä. Leidi ja Rokki ovat aika tyytyväisiä pihattolaisia. Varsinkin Leidi, joka ei juurikaan koskaan makaa karsinassakaan, vaikuttaa täysin sopeutuneelta pihattoiluun. Laumassa hevoset kuitenkin liikkuvat aika kivasti, ja pakkasten tultua meillä oli täällä aikamoinen rodeoesitys. Ajattelin niitä kevätjuhlaliikkeitä katsoessani, että ei ole mikään ihme, että hiukan perslihas repeää... Leidin bravuuri on hypätä ilmaan ja potkaista kaikilla jaloilla joka suuntaan ja vinkua vielä samaan aikaan. Ei sitä voi nauramatta katsoa.

-21 astetta pakkasta - ja silti tuli hiki!

Tammikuun alku on ollut tehokasta pakastamista. En henno laittaa näin kovilla pakkasilla Rokin suuhun kuolainta, joten on menty tuollaisella paineriimulla. Rokki on mahtavan kuuliainen tyyppi, jonka kanssa voi tätäkin suitsitusta käyttäen lähteä maastoon ja työskennellä siellä normaaliin tapaan. Kuluva viikko onkin käyty tekemässä lyhyitä, mutta tehokkaita lenkkejä metsässä ja mäissä. Lenkit ovat sisältäneet paljon epätasaisessa maastossa tarpomista, mäkien nousuja ja laskuja (peppulihasta beibelle) ja laukkaa. Kyllä me ravaillaankin, mutta ei se ole näissä lenkeissä se pääaskellaji.

Naamakarvatkin huurtuivat

 Että mä sitten tykkään tuolla metsässä ratsastamisesta. Tänään hypättiin vähän tukkiakin. Yksi puu on kaatunut solaan, ja se on nyt talven aikana painunut niin paljon alaspäin, että suomenhevosellakin uskaltaa sen hypätä. Alamäkeen. Ilman satulaa. Ilman kuolainta. Toppavaatteissa. A great idea. Hengissä ollaan. Vähän tekee mieli estetreeniin, pitääkin kysellä, jos pääsisi jonnekin.

Hilma kasvaa kohisten

Hilma Hurraa, syntynyt 25.7.2014, vaikuttaa meikäläisen silmiin aika isolta varsalta. Oheisessa kuvassa hän on emänsä vierellä kriminaalisissa puunsyöntipuuhissa omalla kentällämme 22.12.15.

Ihana aamuaurinko ja Hilman päästelyt kentällä. Voi kivampaa maisemaa oman konttori-ikkunasta ollakaan!